Islanti nimesi ensimmäisenä EM-ryhmänsä – Barcelonaa ja Chelseaa edustanut konkarikärki mukana!

Islannin maajoukkueluotsi Lars Lagerbäck oli ensimmäinen päävalmentaja, joka nimesi joukkueensa kesä-heinäkuussa pelattaviin EM-kisoihin.
Tunnetuin nimi joukkueessa lienee 37-vuotias Eidur Gudjohnsen. Konkaripelaaja edustaa tällä hetkellä norjalaisseuraa Moldea, mutta mies on urallaan edustanut mm. Barcelonaa ja Chelseaa.
Miehen uran näytti jo menevän lopulliseen alamäkeen, kun heikko ja lyhyt pesti Kiinan pääsarjan Shijiazhuang Ever Brightissa päättyi viime vuoden marraskuussa. Gudjohnsen teki kuitenkin talvella sopimuksen Norjaan ja lähtee kisoihin erinomaisessa vireessä.
– Jos hän ei olisi löytänyt seuraa tammikuussa, emme olisi valinneet häntä nyt, Lagerbäckia siteerattiin BBC Sportilla.
Gudjohnsen on edustanut Islantia urallaan 84 kertaa ja on maan kaikkien aikojen menestynein pelaaja.
UEFA:n takaraja joukkueiden nimeämisille on kymmenen päivää kunkin maan avauspelistä. Kuitenkin jo tulevina päivinä on luvassa jo muidenkin maiden nimilistoja. Esimerkiksi Englannin nimilista julkistetaan 12. toukokuuta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Huuhkajilla todella vaikea ilta Puolassa
- Memphis Depay nousi Hollannin kaikkien aikojen ykköstykiksi
- Tässä Huuhkajien kokoonpano MM-karsintapeliin Puolaa vastaan
- Serbia pyytää fanejaan käyttäytymään – muutamassa vuodessa yli 700 000 euroa sakkoja
- Saksa tappioputkessa – näin Julian Nagelsmann kommentoi asemaansa
- Sunnuntain maaottelussa annetaan ihmisoikeuksille kyytiä
- Pahin mahdollinen toteutui – FIFA-virus iski Pariisiin
- Näin Englannissa reagoitiin suomalaisen huipputuomarin suoritukseen MM-karsinnoissa
- Kommentti: Cristiano Ronaldo loistaa Portugalin maajoukkueessa kahdesta yllättävästä syystä
- Islanti teki historiaa MM-karsinnoissa
- Islanti teki historiaa MM-karsinnoissa
- Haastattelu: Matias Siltanen hylkäsi jättitarjouksen kesän siirtoikkunan loppuhetkillä: ”Yhtäkkiä agentti laittoi mulle viestin”