Kumpi valitaan Englannin lopulliseen EM-ryhmään: Kevään komeetta vai loukkaantumisherkkä maalitykki?
Englannin maajoukkueluotsilla Roy Hodgsonilla on kinkkinen tehtävä, kun miehen pitää pudottaa vielä kaksi pelaajaa alustavasta ryhmästään. Alkujaan ylimääräisiä miehiä oli kolme, mutta keskikenttämies Fabian Delph ehti loukkaantua.
Ryhmästä putoaa todennäköisesti vielä mm. yksi hyökkääjä, ja tilanne on kinkkinen.
Jamie Vardy, Harry Kane ja Wayne Rooney voivat olla varmoja kisapaikastaan. Kaksi muuta hyökkääjää ovat kevään komeetta Marcus Rashford, joka ei pettänyt maajoukkuedebyytissään, sekä loukkaantumisherkkä, mutta peliaikaan suhteutettuna äärimmäisen tehokas Daniel Sturridge.
Viimeksi mainittu Liverpool-kärki oli sivussa viikonlopun Australia-voitosta, mutta palasi maanantaina joukkueen harjoituksiin.
Alkujaan Hodgson vihjasi, että Rashford on ns. ylimääräinen pelaaja, joka pääsi haistelemaan tunnelmaa, mutta nyt upeiden pelien yhä jatkuessa moni odottaa jopa miehen valitsemista ryhmään lähes alin omaan loukkaantuneena olevan Sturridgen sijaan.
Englanti nimeää lopullisen ryhmänsä tiistaina klo 23 paikallista aikaa mennessä. Ei ole täysin poissuljettua, että sekä Sturridge että Rashford ovat ryhmässä, mutta tuolloin åenkinlämmittäjiä hyökkäysosastolla riittäisi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
