Louis van Gaalin itseluottamus ei ole horjunut: ”Olen yksi parhaista”
Kuva: Getty Images
ManU:n kritisoitukin manageri Louis van Gaal ei ole menettänyt itseluottamustaan. Mediassa huhutaan vahvasti siitä, että miehen kolmivuotinen pesti päättyisikin kautta odotettua aiemmin ensi kesänä. Hollantilainen on rakentanut joukkuettaan kaksi kautta valtavalla rahalla, mutta tulokset ovat jääneet keskinkertaiseksi.
– Minua ei hetkauta se, että media on kirjoittanut potkuistani jo kuusi kuukautta. Ei se ole uutta minun urallani. Mutta pelaajille tilanne ei ole helppo. He lukevat asiasta päivittäin. Kuinka luulette sen vaikuttavan asemaani? Kuinka luulette heidän punnitsevan sanomisiani, kun heidän valmentajaansa kuvataan mitättömyydeksi, joka ei osaa tehdä mitään? van Gaal kommentoi seuransa vuoden pelaaja -gaalassa Goal-sivuston mukaan.
– Tosiasissa olen jotain aivan muuta. Olen erittäin ylimielinen, ja olen yksi maailman parhaista managereista.
ManU voi vielä pelastaa kautensa nousemalla neljän sakkiin ja päästä Mestarien liigaan. Lisäksi toukokuun lopulla joukkue pelaa Englannin cupin finaalissa Crystal Palacea vastaan.
– Meidän täytyy saavuttaa ne odotukset, joita maailman suurin seura kohtaa. Ja ne odotukset ovat korkealla. Seura on keskellä muutosjaksoa, joten tämä ei ole helppoa.
– Olemme jo monta kertaa taistelleet tiemme takaisin pystyyn tällä kaudella, joten pelaajat ovat tehneet osansa. Tulin Englantiin voittamaan pokaalin, mutta ennen sitä meidän pitää saavuttaa Mestarien liigan paikka.
ManU:n vuoden pelaajaksi valittiin maalivahti David de Gea.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan