Manchester Unitedin tähti löysi syyn Mestarien liiga -paikan menetykselle
Kuva: Getty Images
Manchester United tulee jäämään ensi kaudella Mestarien liigan ulkopuolelle, sillä joukkue ei enää voi sijoittua Valioliigan neljän kärkeen, mikä oikeuttaa lippuun eurokentille.
Joukkueen keskikentän tähti Juan Mata uskoo loukkaantumisten olevan suurin syy siihen, että ManU jäi kärkinelikon alapuolelle.
– Meillä on ollut monia ongelmia pitkin kautta, erityisesti loukkaantumiset, mutta ManU:n on oltava kunnianhimoinen ja taisteltava silti loppuun asti, Mata kommentoi The Sunille.
Kauden mittaan ManU-pelaajista on ollut sairastuvalla muun muassa Wayne Rooney, Luke Shaw, Bastian Schweinsteiger ja Marcos Rojo.
Punapaidat ovat tällä hetkellä Valioliigan kuudennella sijalla, mutta joukkueella on yhä edessään yksi ottelu ensi tiistaina. Viikonlopuksi merkitty peli jouduttiin perumaan juuri ottelun alla, kun Manchester Unitedin stadion evakuoitiin pommiuhan vuoksi.
Mikäli ManU voittaa tiistaina Bournemouthin, se nousee viidennelle sijalle, mutta paikallisvastustaja Manchester Cityn viikonloppuinen voitto estää Unitedia enää nousemasta Cityn ohi neljän parhaan joukkoon.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”