Toisessakin suuressa futismaassa ”Leicesterit” lähellä!
Leicester voitti sensaatiomaisesti Valioliigan, vaikka joukkueen arvioitiin ennen kautta jopa putoavan sarjasta. Nyt myös Venäjällä on oma ”leicesterinsä”, kun pikkuseura Rostov tappelee sarjan mestaruudesta samantapaisella kehityskaarella.
Leicester oli vuosi sitten huhtikuussa vielä sarjajumbona, mutta hyvä kevät säilytti sarjapaikan. Rostov puolestaan pysyi viime vuonna pääsarjassa päihittämällä putoamiskarsinnassa Tosnon.
Nyt vuosi myöhemmin Leicester on jo varmistanut oman sarjan ykkössijansa, ja Rostov on lähellä tehdä saman Venäjällä. Joukkue tosin ei ole ykkösenä vaan kaksi pistettä kärkijoukkue TsSKA Moskovasta neljä kierrosta ennen loppua.
Rostovin kapteenin Aleksandr Gatskanin mukaan joukkueiden yhtäläisyydet ovat vain tilastoissa, vaikka paikallisessa mediassa seurasta puhutaan ”Venäjän Leicesterinä”.
– Ei meitä voi verrata Leicesteriin kuin hyvänä vitsinä. Toki olemme sarjan kärkipäässä ja viime vuonna olimme lähellä putoamista kuten he, mutta pelityyliltämme olemme erilainen joukkue, Gatskan kommentoi FIFA.com:ssa.
Rostovissa on suomalaisväriäkin, kun Huuhkajissakin esiintynyt Boris Rotenberg on pelannut seurassa tämän kauden lainalla Dynamo Moskovasta.
Rostovin historian paras saavutus on Venäjän cupin voitto vuodelta 2014.
Russia has its own club football fairytale with FC Rostov being compared to Leicester City fifa.to/1TkZF32
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
