Ex-Huuhkaja arvioi EM-kisasuosikkia: ”Huolta myös joukkuehengen puolesta”
Kuva: Juha Tamminen
Pitkän uran Suomen A-maajoukkueen hyökkäyksessä tehnyt Jonatan Johansson on arvioinut blogissaan perjantaina alkavien EM-kisojen A-lohkoa.
Johanssonin mielestä isäntämaa Ranska on selvä suosikki etenemään jatkoon lohkovoittajana. ”Tintti” muistuttaa kuitenkin, että Ranskaa arvioitaessa on otettava huomioon myös joukkueen suorittamiseen vaikuttavia negatiivisia asioita.
– Ensinnäkin, Ranska valittiin kisaisännäksi suorasti, eikä maa taistellut tietään karsintaottelujen läpi. Itse asiassa Ranskan maajoukkue on viimeksi ollut tositoimissa Brasilian maailmanmestaruusjahdissa, ja siitä on jo aikaa, toteaa Johansson.
Ranska on toistaiseksi edennyt melko sujuvasti kohti EM-kisoja ilman sen suurempia skandaaleja, jos ei oteta huomioon tähtihyökkääjä Karim Benzemaan kohdistuneita syytöksiä joukkuekaveri Mathieu Valbuenan seksivideoskandaalissa.
Kumpikaan pelaajista ei kuitenkaan ole mukana kesän turnauksessa. Johansson muistuttaa kuitenkin, että Ranskan maajoukkueen sisällä on usein ollut kitkaa.
– Ilmassa on huolta myös Ranskan joukkuehengen puolesta. Ranskalaisilla on pitkä historia joukkueena, jonka henkeä riivaavat riidat ja tämä valitettava asia on todettu monissa turnauksissa aiemminkin. Riidat voivat olla kohtalokkaista, koska lopulta vain sellainen joukkue voi voittaa, jossa jokainen pelaaja tekee töitä saman päämäärän eteen.
– Riidat ovat sääli, etenkin siksi, että ranskalaisten jalkapallotaitoja ei voi kukaan kiistää. Joukkueessa on hyvä mikstuura uusia ja kokeneita pelaajia. Lisäksi moni pelaaja on onnistunut pelaamaan menestyksekkään kauden kotiseurassaan, joten itsetunnonkin pitäisi olla kohdallaan, jatkaa Johansson.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille