Irlannin päävalmentaja möläytti jälleen – homovitsi ei naurattanut kaikkia
EM-kisoihin valmistautuvan Irlannin päävalmentaja Martin O’Neill on joutunut pyytelemään anteeksi sanomisiaan.
Irlannin joukkue kokoontui viime viikon keskiviikkona Corkissa. Tilaisuus ei ollut medialle avoin, sillä paikalla oli vain järjestävä taho eli radiokanava Today FM.
O’Neillin oli vitsaillut tilaisuudessa ja hänen kommenttinsa on jotakin reittiä päässyt otsikoihin. O’Neill kertoi, että hänen ja apuvalmentaja Roy Keanen oli otettava helmikuussa mukaansa Super Bowlin finaaliin Yhdysvaltoihin myös valmentajat Steve Guppy ja Steve Walford.
O’Neill oli murjaissut, etteivät he voineet matkata Keanen kanssa kahdestaan, jottei heitä olisi luultu homoiksi. Tämä vitsi ei naurattanut kaikkia.
– Jos olen antanut asiattomia kommentteja, niin tietenkin pyydän anteeksi. Yritän elää loppuelämäni antamatta epäsovinnaisia lausuntoja, O’Neill oli sanonut Guardianin mukaan.
Irlannin päävalmentaja on ollut aiemminkin esillä möläytystensä vuoksi. Aiemmin tänä vuonna hän ehdotti, ettei rumia vaimoja ja tyttöystäviä päästettäisi joukkueen hotelliin Ranskan EM-kisoissa.
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä