Saksan Joachim Löw puolusti valintojaan – ”Yleensä tämä tapa toimii”
Hallitseva maailmanmestari Saksa jäi avausvoittonsa jälkeen maalittomaan tasapeliin Puolaa vastaan, joka oli niin ikään voittanut edellisen ottelunsa.
Sinänsä ottelusta povattiinkin tasaista, joukkueet pelasivat myös samassa karsintalohkossa, jossa Saksa oli niukasti Puolaa edellä. Saksa hallitsi ottelua selvästi, mutta Puolalla oli jopa selvempiä maalipaikkoja, ja vain Arkadiusz Milikin jäätyminen maalipaikoissa vesitti yllätyksen.
Saksan päävalmentaja Joachim Löw ei ollut kuitenkaan maataan myynyt ottelun jälkeen.
– Emme luoneet kovin monta paikka tänään. Ongelma oli siinä, että olimme liian hitaita hyökkäyskolmanneksella koko ajan. Emme kiihdyttäneet peliämme, ja pysäytimme hyökkäyksiämme, jolloin Puolalla oli yhdeksän tai kymmenen pelaajaa pallon alla, Löw kommentoi Soccerway-sivustolla.
Saksan hyökkäyksessä keskikenttämiehenä paremmin tunnettu Mario Götze aloitti taas, mutta jäi tehottomaksi.
– Ei olisi ollut järkevää pelata korkeita palloja Puolan toppareita vastaan. joten siksi käytimme Götzeä. Yleensä tämä pelitapa toimii ja kombinaatiot löytyvät. Emme vain nyt pystyneet pelaamaan kuten halusimme.
Löwilta tivattiin tähtipelaajien Mesut Özilin ja Thomas Müllerin asemasta, jotka jäivät pelissä pitkälti pimentoon.
– En ole huolissani. Molemmat ovat kykeneväisiä tekemään positiivisia ratkaisuja pelissä ja molemmat tekivät tässä pelissä paljon töitä puolustussuuntaan ja juoksivat paljon.
– Heiltä ehkä puuttuivat huipputilanteet ja onni, mutta se muuttuu.
Katso lohkotilanteet tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille