Arsenalissa selittelyt jo kovassa vauhdissa – ”Emme voi lähteä kilpatarjontaan”
Kuva: Getty Images
Valioliigassa jälleen neljän parhaan joukkoon sijoittunut, mutta jälleen kerran ilman pokaaleita jääneen Arsenalin kohdalla on kesän aikana odoteltu uusia kovia hankintoja.
Viime kesänä se oli harvoja eurooppalaisia huippuseuroja, jotka eivät tehneet yhtään kenttäpelaajahankintaa. Ainoa värväys sillä oli Petr Cechin tuominen sen ykkösvahdiksi Chelseasta.
Tänä kesänä Arsenalin ainut iso hankinta on ollut sveitsiläisen keskikenttäpelaajan Granit Xhakan hankinta Borussia Monchengladbachista 41,7 miljoonalla eurolla.
Mutta tykkimiehiltä on odotettu erityisesti uutta hyökkääjähankintaa. Sen kiikarissa on ollut ensin Gonzalo Higuain, joka siirtyi Juventukseen sekä Alexandre Lacazette, jonka osalta Lyon hylkäsi Arsenalin tekemän tarjouksen.
– Emme voi lähteä kilpatarjontaan sellaisten kanssa, joilla on paljon enemmän rahaa. Meidän pitää olla erittäin varovaisia ja erittäin valikoivia, Arsenalin urheilupuolen johtaja Ivan Gazidis sanoi the New York Timesille.
Selittelyt ovat siis jo valmiina.
Usemmat seuran fanit ovat olleet hyvin kyllästyneitä seuran politiikkaan pelaajahankintojen osalta. Seuran manageria Arsene Wengeriä on vaadittu ulos jo pitkän tovin ajan.
Wenger on pystynyt pitämään Arsenalin sijoituksissa kohtuullisen korkealla jatkuvalla syötöllä, mutta esimerkiksi edellinen Valioliigan mestaruus seuralla on vuodelta 2004.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä