Huuhkaja-vahti käytti mahdollisuutensa upeasti – debyytissä nollapeli
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajista tuttu maalivahti Niki Mäenpää sai eilen illalla mahdollisuutensa Brightonin maalinsuulla, kun joukkue kohtasi Rotherhamin kotonaan Englannin mestaruussarjassa (Championship, Englannin toiseksi korkein sarjataso).
Brighton voitti ottelun puhtaasti 3-0 ja Mäenpää pelasi nollapelin. Mäenpäälle, 31, ottelu oli ensimmäinen Mestaruussarjassa.
– Oli hienoa tehdä debyytti, mutta tulos oli kaikkein tärkein asia, Mäenpää kertoi tunnelmistaan seuran nettisivuilla.
Mäenpäälle avautui avauskokoonpanon paikka, kun joukkueen ykkösvahti David Stockdale loukkaantui viime perjantain ottelussa.
– Ollakseni rehellinen, minä haluan pelata. Olen odottanut tilaisuuttani. Valitettavasti Stocko (Stockdale) loukkaantui viime perjantaina ja sain nyt mahdollisuuteni, Mäenpää kertoi.
Mäenpää joutui venymään muutaman kerran tärkeisiin torjuntoihin. Brighton on pitänyt alkukauden kolmessa ottelussaan maalin puhtaana ja johtaa sarjaa kahdella voitolla ja yhdellä tasapelillä.
– Se kertoo paljon joukkueesta. Meidät on todella vaikea voittaa ja meille on vaikea tehdä maalia. Kaikki on kiinni joukkuepelaamisesta ja olemme onnistuneet siinä tähän asti, Mäenpää sanoi.
Lähde: seagulls.co.uk
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin