Mauricio Pochettino: ”Halusin tappaa kaikki pelaajani ja itseni”
Kuva: Getty Images
Tottenhamin viime kausi oli loistava, mutta sai ikävän päätöksen, kun jo putoamaan tuomittu Newcastle nuiji Spursin viimeisellä kierroksella maalein 5-1. Tappio tarkoitti sitä, että arkkivihollinen Arsenal ohitti Tottenhamin taulukossa ja sijoittui Leicesterin jälkeen kakkoseksi.
Suuri osa joukkueesta lähti saman tien valmistautumaan EM-lopputurnaukseen, joten Pochettino jäi puremaan tuppia itsekseen. Vasta joukkueen valmistavalla Australian leirillä kesällä manageri pääsi puhdistamaan tuon pelin jättämän huonon ilman joukkueesta.
– Keräsin pelaajat kokoon ja muistutin tuosta ottelusta. Sanoin, että jos minulla olisi ollut mahdollisuus, olisin tappanut heidät kaikki. Olisin halunnut tappaa myös itseni tuon ottelun jälkeen, Pochettino tilittää Evening Standardille.
Tälle kaudelle Pochettinoon hankkinut esimerkiksi arvostetun kenialaisen keskikenttäpelaajan Victor Wanyaman sekä hollantilaiskärki Vincent Janssenin. Kovin paljon nuori joukkue ei ole muuttunut.
– Tein itse viime vuonna paljonkin virheitä. Jalkapallo on taktiikkaa, fysiikkaa mutta myös mentaalipuolen peliä. Jopa enemmän kuin ennen.
– Meidän on pystyttävä parantamaan nimenomaan mentaalipuolella. Viime kauden lopussa juuri henkinen kantti petti. Nyt on päästävä uudelle tasolle myös henkisesti, Pochettino sanoo.
Tottenhamin kausi alkaa huomenna Evertonin vieraana.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan