Veikkausliigaan kova paluumuuttaja? ”Ennemmin tai myöhemmin muutamme kotiin”
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamnista maailmalle lähtenyt Daniel Sjölund, 33, on väläytellyt useampaan otteeseen paluustaan IFK Mariehamnin riveihin Veikkausliigaan. Tällä hetkellä Suomen maajoukkueestakin tuttu Sjölund neuvottelee nykyisen seuransa ruotsalaisen IFK Norrköpingin kanssa jatkosta.
Ruotsin pääsarjaa, Allsvenskania, johtava IFK Norrköping otti yhteyttä Sjölundiin jatkosopimusneuvottelujen aloittamiseksi.
– Ei pidä koskaan ottaa itsestään selvyytenä, että seura haluaa pitää, joten toki on mukava että yhteydenotto tuli ensin heiltä. Istumme pöytään toisen kerran parin viikon päästä ja keskustelemme jatkosta, Sjölund kertoi Nya Ålandille.
Sjölund ilmoitti Huuhkajien päävalmentja Hans Backelle, ettei hän ole enää maajoukkueen käytettävissä. Seuraavaksi pitkän uran ulkomailla tehnyt Sjölund haluaa ratkaista ensi kauden seuransa.
– Riippumatta siitä miten tässä käy, minulla on kaksi hienoa vaihtoehtoa joista valita. Ennemmin tai myöhemmin muutamme kotiin Ahvenanmaalle. Kysymys on vain siitä koska, Sjölund avasi tulevaisuuttaan.
Sjölund lähti jo nuorena poikana maailmalle kokeilemaan rahkeitaan Valioliigassa. Paikkaa ei kuitenkaan auennut West Hamin eikä Liverpoolin miehistöstä, jonka jälkeen suomenruotsalainen palasi Ruotsiin.
Sjölund ei ole koskaan pelannut Veikkausliigassa, sillä miehen pelattua IFK Mariehamnissa, seura pelasi vielä Kakkosessa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin