Mestarien liiga käyntiin – mennäänkö taas jättiläisten ehdoilla?
Kuva: Getty Images
Suuret ovat suuria, kuuluu yleinen hokema jalkapallon Mestarien liigan ympärillä. Näin on myös kerrointen valossa – esimerkiksi vedonlyöntiyhtiö Betsson listaa koko liigan suurimmiksi voittajasuosikeiksi Barcelonan, Bayern Münchenin, Real Madridin ja Juventuksen.
Englannin Valioliigasta yhtiö laskee todennäköisimmäksi mestariksi vahvan derbyvoiton lauantaina ottaneen Manchester Cityn.
– Tällä vuosituhannella ainoa “pienempi” mestariseura on ollut Portugalin Porto. Muutoin isokorvaista kannua ovat päässeet nostelemaan Real Madrid, Barcelona, Bayern München, Chelsea, Inter, AC Milan, Man United ja Liverpool, listaa Betssonin i-Gaming asiantuntija Juha Kvist tiedotteessa.
1990-luvun yllättäjä oli Ajax, joka juhli Jari Litmasen johdolla 1995. Ajax on jälleen mukana – kaikista suurimmalla mestaruuskertoimella 1000.
– Pienemmille seuroilla pelkästään lohkovaiheeseen pääsy on valtava rahallinen voitto, ja pistebonusten vuoksi jokainen tasapelikin on niille hyvin arvokas. Siksi yllätyksiä tullaan taatusti taas näkemään etenkin yksittäisissä alkulohkopeleissä, Kvist linjaa.
Huippujalkapallonautintoa on Mestarien liigassa edessä tiistai-illasta alkaen. Sekä tiistaina että keskiviikkona ohjelmassa on täydet kahdeksan ottelua.
Suomalaispelaajia Mestarien liigassa on mukana kolme: Kasper Hämäläisen edustama Legia Varsova palaa mestarien kentille, ja Puolan pääkaupunki on innoissaan: kaikki kotiottelut on jo myyty loppuun. Ensimmäinen vieras Legialle on keskiviikkona Dortmund, joka on selkeä ennakkosuosikki.
Keskiviikon “suomalaiskohtaamisessa” on vastakkain kaksi huippuvireistä Huuhkajaa: Leverkusenin Joel Pohjanpalo ja TsSKA Moskovan Roman Eremenko.
Yleisöennätyksiä puolestaan paukuttaa Englannissa Tottenham, joka pelaa Mestarien liigan taistonsa Wembleyllä lähes 90 000 katsojan silmien alla. Ensimmäisenä sillä on vastassa Monaco – ja myöhemmin juuri Leverkusen sekä TsSKA.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”