Suomalaisvahti sai hienon tunnustuksen maailman huipulta: ”Kunnioitin häntä eniten”
Kuva: Getty Images
Wiganissa yhä pelaava Jussi Jääskeläinen, 41, on ollut idolina usealle suomalaiselle maalivahdin alulle, mutta ei pelkästään suomalaiselle. Liverpoolin maalivahti Simon Mignolet kertoi Valioliigan videohaastattelussa ihailleensa Jääskeläisen otteita.
Mignolet kertoi, kun häneltä kysyttiin idolia, että hänen oma pelinumeronsa on matkittu Jääskeläiseltä.
– Se on todennäköisesti Jussi Jääskeläinen. Hieman outoa, mutta hänen pelinumeronsa oli maalivahtina aina 22, joten siksi käytän aina numeroa 22, 28-vuotias Mignolet sanoi videolla.
– Kun olin nuorempi ja katsoin Match of the Daytä, hän oli yksi niistä maalivahdeista, joita kunnioitin eniten. Lisäksi kun aloitin pelaamaan Belgian maajoukkueessa, numero 22 oli vapaana, valitsin sen, enkä koskaan enää vaihtanut sitä sen jälkeen, maalivahti jatkoi.
Jääskeläinen pelasi uransa parhaat vuodet Boltonissa Valioliigaa. Suomalaismaalivahti on viihtynyt Englannin kentillä jo vuodesta 1997. Nykyään Jääskeläinen pelaa Wiganin kanssa Englannin Championshipiä, joka on toiseksi korkein sarjataso.
Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Valioliiga.com.
Päivitys klo 19.16: Wiganin sarjataso.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”