Valioliiga-tähti pöyristyi FIFA:n päätökseen lopettaa rasisminvastainen työryhmä: ”Ei mitään järkeä”
Kuva: Getty Images
FIFA ilmoitti sunnuntaina, että se lopettaa rasisminvastaisen työryhmän ylläpitämisen, koska työryhmä oli FIFA:n mukaan suorittanut tehtävänsä. Työryhmä perustettiin vuonna 2013 puuttumaan rasistiseen käytökseen jalkapallossa.
Manchester Cityn tähtipelaaja Yaya Toure otti kovin sanoin kantaa FIFA:n päätökseen sulkea rasisminvastainen työryhmä. Toure toimi neuvonantajana työryhmässä. Toure ihmetteli työryhmän lopettamisen ajankohtaa, sillä seuraavat MM-kisat pelataan vuonna 2018 Venäjällä, jossa rasistiset hyökkäykset pelaajia kohtaan ovat olleet enemmänkin esillä.
”Kirjeessä kerrottiin, mitä kaikkea hyvää työryhmä on saanut aikaiseksi. Joten kysymykseni on, miksi työ piti lopettaa, kun se vihdoin alkoi tuottamaan tuloksia, kun sitä ennen rasisminvastaisessa työssä epäonnistuttiin vuosikymmeniä. Onko FIFA omahyväinen ennen Venäjän MM-kisoja? Tässä ei ole mitään järkeä”, Toure kirjoitti omilla nettisivuillaan.
”Minun ainoa toiveeni on, että FIFA on miettinyt tämän läpi. Kirje, jonka minä sain, ei vakuuttanut. Tästä asiasta kärsivät eniten pelaajat ja fanit, jos FIFA ei toimi tilanteessa oikein”, Toure jatkoi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”