50 miljoonan ManU-floppi osui vihdoin – vaikeudet jatkuivat silti Valioliigassa
Kuva: Getty Images
Manchester United nyhväsi tasapelin kotonaan Stokea vastaan Valioliiga-kierroksella. Unitedin kohuhankinta viime kaudelta Anthony Martial teki vihdoin maalin, mutta Stoke kampesi tasoihin.
Martial saapui Manchesteriin viime kaudella 50 miljoonalla eurolla Louis van Gaalin hankintana. Martialin markkina-arvo oli tuolloin vain kahdeksan miljoonaa euroa, joten melkoisen summan ManU oli valmis maksamaan nuoresta ranskalaisesta, joka oli sitä ennen parhaalla kaudellaan osunut Monacon paidassa yhdeksän kertaa kaudessa.
ManU-aikakausi ei ole ollut Martialille ruusuinen, sillä 20-vuotiaan ranskalaishyökkääjän edellinen maali punapaidassa tuli viime toukokuussa West Hamia vastaan, jolloin onnistumisia tuli kerralla kaksin kappalein.
Viime kaudella Martial osui silti ManU:n paidassa 11 kertaa, joten täysin hukkaan ei miljoonat menneet. Tällä kaudella Martialilla on ollut hankaluuksia mahtua Unitedin kokoonpanoon. Viimeksi Martial on pelannut täydet minuutit viime toukokuussa FA Cupin ottelussa Crystal Palacea vastaan.
ManU:n maalivahti David De Gea antoi lopulta melkoisen lahjamaalin Stokelle 82. minuutilla. De Gea ei saanut vangittua palloa, jonka jatkotilanteen ex-Liverpool-pelaaja Joe Allen seurasi ja laittoi sisään.
Manchester Unitedilla on ollut Valioliigassa vaikeuksia viime aikoina, vaikka edellisessä ottelussa Leicesteriä vastaan ManU otti näytöstyyliin 4-1-voiton. Sitä ennen ManU koki kaksi tappiota Valioliigassa, jonka lisäksi turpaan tuli myös Eurooppa-liigassa Feyenoordia vastaan. United on sarjassa kuudentena.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”