Chelsean entinen sankarikärki heittäytyi hankalaksi ja diivaili USA:n liigassa
Kuva: Getty Images
Didier Drogba kieltäytyi pelaamasta seuralleen Montreal Impactille sunnuntaina, koska hyökkääjä ei ollut mukana avauksesta lähtien. Montreal tasasi pisteet Toronton kanssa maalein 2–2.
Toista vuottaan Montrealissa pelaava Drogba oli sivussa muutamasta pelistä selkävamman vuoksi. Eilisessä ottelussa 38-vuotias olisi ollut jo pelikunnossa, mutta hän kieltäytyi tulemasta vaihdosta kentälle.
– Didieriä ei valittu aloitusmiehistöön, joukkueen valmentaja Mauro Biello vahvisti ESPN:n mukaan.
– Eilen hän sitten sanoi minulle, ettei halua tulla kentälle vaihtopenkin kautta, joten lopulta hän ei halunnut tulla lainkaan nimetyksi [otteluun Torontoa vastaan].
Ilmeisesti Drogba oli käsittänyt tulleensa jo valituksi avauskokoonpanoon. Siksi uutinen vaihtopenkille joutumisesta olisi suututtanut hyökkääjän.
Montreal-valmentaja Biello ei halunnut tehdä asiasta kuitenkaan isompaa numeroa, vaan halusi saada tilanteelle nopean ratkaisun.
– On tärkeää vain saada tällaisille tilanteille jonkinlainen päätös ja mennä eteenpäin tulevaa kohti, luotsi sanoi.
Chelseassa aikoinaan loistanut Drogba on tehnyt tällä kaudella joukkuelleen 10 maalia pelaamaassaan 18 ottelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn