Cristiano Ronaldo: ”Minun ja Messin välillä ei ole mitään kilpailutilannetta”
Kuva: Getty Images
Real Madridin Cristiano Ronaldo väittää, ettei hänellä ja Barcelonan Lionel Messillä ole mitään isoa keskinäistä kilpailua.
Kaksikkoa pidetään maailman parhaina, La Ligassa he ovat vuodesta toiseen olleet parhaita pelaajia ja maalintekijöitä.
– Meillä on suuri hiljainen kunnioitus toisiamme kohtaan. Media on kehitellyt näitä jännitteitä ja kilpailua välillemme, mutta ei sellaista ole. Emme ole hyviä ystäviä, mutta kunnioitamme toisiamme, Ronaldo sanoo Coach Magazinelle.
Tällä kaudella Messi on ollut maalien valossa kirkkaasti edellä: hänellä on 11 ottelussa jo 14 maalia, kun Ronaldolla yhdeksässä vain neljä.
– Suurin inspiraatio ja motivaattori minulle on aina ollut oma pelaamiseni. Asetan aina itse itselleni kovimmat paineet ja odotukset.
– Olen sanonut ihailevani Luis Figoa ja Rui Costaa, mutta en ole koskaan apinoinut ketään. Olen aina halunnut vain pelata juuri niin kuin osaan, saada itsestäni parhaan irti.
Yhden ison ulkopuolisen motivaatiotekijän Ronaldo kuitenkin löytää.
– Negatiivisista ihmisistä ja arvostelijoista olen saanut motivaatiota. Oikeastaan tarvitsenkin noita vihaajia – he ovat auttaneet minua saavuttamaan sen, mitä olen saavuttanut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne