Huippumaalivahti lopettaa uransa jo 28-vuotiaana: ”Taistelen kipujen kanssa”
Tällä kaudella 21 kertaa FC Interin maalia Veikkausliigassa vartioinut Jukka Lehtovaara on ilmoittanut lopettavansa pelaamisen ammattilaisena tähän kauteen.
Tähän mennessä 28-vuotias maalivahti on pelannut kaikkiaan 189 ottelua Veikkausliigassa. Suomen A-maajoukkueessakin pelannut Lehtovaara kertoo harkinneensa lopettamista jo pidemmän aikaa. Päätöksen taustalla ovat terveydelliset syyt.
– Pitkällisen harkinnan perusteella olen tullut siihen tulokseen, että ammattilaisurani loppuu tähän kauteen. Yksinkertaisesti kroppa ei enää tunnu sellaiselta, että jatkaminen ammattilaistasolla olisi mielekästä. Loukkaantumisten jäljiltä olen joutunut taistelemaan jatkuvien kipujen kanssa, Lehtovaara kertoo.
Kymmenen vuotta sitten TPS:n paidassa Veikkausliigassa debytoinut Lehtovaara ei näe jalkapalloa sellaisena lajina, jota voisi pelata huipputasolla puolikuntoisena.
– Kävin keskustelun oman itseni kanssa ja piti olla rehellinen tilanteen suhteen. Se voi olla klisee, mutta tässä ammatissa täytyy pystyä antamaan sata prosenttia itsestään. Olen pelannut ammatikseni ollakseni paras ja kilpaillakseni, enkä halua vain roikkua mukana, Lehtovaara selventää.
Kolme kertaa vuoden maalivahdiksi Veikkausliigassa valittu Lehtovaara siirtyi Interiin kaudeksi 2015. Lopettaessaan hän haluaa jakaa vielä kiitokset ympärillään olleille ihmisille.
– Ensinnäkin kiitos Interille loistavasta vastaanotosta ja mahdollisuuden antamisesta tänne siirtyessäni kaksi vuotta sitten. Lisäksi kiitokset kuuluvat myös seuran taustahenkilöille, valmentajille, pelikavereille ja kannattajille, maalivahti päättää.
Lopettamispäätöksen myötä Jukka Lehtovaaran uraa Veikkausliigassa on jäljellä enää kaksi ottelua. Viimeisen kotiottelunsa Inter-paidassa Lehtovaara pelaa maanantaina Rovaniemen Palloseuraa vastaan.
(Lähteet: Interin nettisivut ja Veikkausliiga)
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- Ilves tiedotti: Seitsemän pelaajaa jättää Ilveksen kauden 2026 jälkeen
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Arvio: Ronaldo-elokuva on sisällöllisesti kalseaa pullistelua – vika ei ole dokumentin kohteen
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Maajoukkueessa lopettanut Cristiano Ronaldo voi yhä voittaa mitalin Portugalin kanssa
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- KuPSin pistetili auki Konferenssiliigassa!
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”