Hurjassa iskussa oleva Mario Balotelli ei kaunistellut: ”Siinäpä ne”
Kuva: Getty Images
Nicessa vahvan alkukauden pelannut italialaiskärki Mario Balotelli on saanut urallensa uuden alun Ranskassa. Balotelli ei vielä mahtunut Italian maajoukkueryhmään.
Balotelli ymmärsi maajoukkuepäävalmentaja Gian Piero Venturan päätöstä jättää Balotelli vielä pois Italian maajoukkueesta. Italialaishyökkääjä on edustanut maataan edellisen kerran vuonna 2014.
– Olen ikävöinyt sitä (maajoukkuetta), mutta se (ettei hän ole kuulunut maajoukkueeseen) on ollut ansaittua, Balotelli sanoi Sky Sport Italialle.
– Toivon palaavani sinisiin mahdollisimman nopeasti, mutta vain parhaimmillani. Mielestäni on ihan hyvä jättää nämä pelit välistä. Haluan olla parhaimmillani tulevissa peleissä, Balotelli jatkoi.
Italia kohtaa maajoukkuetauon aikana MM-karsintaotteluissa Espanjan ja Makedonian.
Balotelli ei kaunistellut asiaa, kun häneltä kysyttiin, missä seuroissa hän on viihtynyt urallaan. Balotelli on edustanut Italiassa AC Milania ja Interiä, Valioliigassa Manchester Cityä ja Liverpoolia.
– Minulla ei ole enää unelmia jalkapallossa, vain tavoitteita. Olen viihtynyt urallania Nicessa ja Manchester Cityssä, siinäpä ne.
Nizzaa ja nykyistä joukkuettaan Balotelli kehui vuolaasti.
– Kaupunki on todella kaunis. Joukkue on todella nuori. Olemme lähes kaikki samanikäisiä, täällä pelaamme sellaista jalkapalloa, mistä pidän.
Nice on Balotellin johdolla pelannut huiman alkukauden, sillä joukkue on Ligue 1:n kärjessä. Balotelli on viimeistellyt sarjassa viisi osumaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan