Italia ja Espanja MM-karsinnan huippuottelussa: ”Espanja on nyt iskukykyisempi”
Kuva: Getty Images
Italia ja Espanja kohtaavat torstaina MM-karsintojen huippuottelussa Torinossa. Italia löi Espanjan ulos kesän EM-lopputurnauksesta, joten tunnetta ei tule ottelusta puuttumaan.
Juventuksen puolustaja Leonardo Bonucci lähtee luottavaisena kotiareenallaan Juventus Stadiumilla pelattavaan otteluun.
Bonucci uskoo, että kesän hieno 2-0-voitto Espanjasta antaa heille uskoa nytkin.
– Kun muistelen sitä ottelua, tulee erityisen hyvät fiilikset. Ne muistot antavat valtavasti lisävirtaa nytkin. Voitimmehan yhden maailman parhaista maajoukkueista, Bonucci sanoi ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Toivottavasti saamme saman fiiliksen päälle koko joukkueessa, ja moni tuossa Pariisin ottelussa pelanneista kokee asian yhtä motivoivana kuin minä.
– Ottelua on silti lähestyttävä tarkasti ja nöyrästi. Espanjalla on uusi päävalmentaja ja joukkue on erilainen kuin kesällä. Uskon että uusi valmentaja on tuonut heille lisää motivaatiota ja he ovat varmasti nyt iskukykyisempiä niin fyysisesti kuin henkisestikin.
– On ihan varmaa, että he haluavat kuitata sen tappion nyt, joten edessä on todella tiukka ja mielenkiintoinen ottelu, Bonucci arveli.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin