Jalkapallon harrastajamäärä kasvaa Suomessa edelleen hurjaa vauhtia – 138 231!
Palloliiton järjestämässä tiedotustilaisuudessa maanantaina kerrottiin jalkapalloa harrastavien määrän kasvaneen jälleen. Tämän vuoden aikana kasvu on ollut 5,6 prosenttia. Pelipassilaisia oli maanantaina jo 138 231.
– Meillä on noin 950 seuraa, mikä on vakiintunut määrä. Pelaajamäärä on noussut neljän viime vuoden aikana noin 20 prosenttia, kertoi Palloliiton apulaispääsihteeri Timo Huttunen.
– Neljän viime vuoden aikana kasvu on ollut parikymmentä prosenttia. Harrastajista neljäsosa on naisia tai tyttöjä. Tavoitteeksi asetettu 5 prosentin vuotuinen kasvu toistuu vuodesta toiseen, mikä on äärimmäisen positiivista ja luo hyvän pohjan huippu-urheilun kehittämistäkin ajatellen, Huttunen totesi.
Yksi syy pelaajamäärän kasvuun on Huttusen mukaan olosuhteiden paraneminen.
– Kasvu ei olisi mahdollista ilman sitä, että olosuhteet ovat kehittyneet valtavasti. Ja tämä on asia, jota seurat tekevät tänä päivänä pääsääntöisesti omina hankkeina. Kun 2004 Paimioon syntyi ensimmäinen oma tekonurmi, niin tänä vuonna niitä on yli 320 ja kasvuvauhti vuodessa on 25-30. Se tarkoittaa 75 000 käyttötuntia vuodessa lisää jalkapallolle.
Roope Kukkanen, Helsinki
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin