Pikkuhuuhkajat aloitti karsinnan hienolla Venäjä-tasapelillä

Alle 19-vuotiaiden poikien EM-karsintaturnaus Belgiassa alkoi torstaina 1-1 (0-0) –tasapelillä Venäjää vastaan.
Maalittoman avausjakson jälkeen Lassi Lappalainen vei Suomen johtoon hiukan ennen tunnin täyttymistä. Suomella oli paikkoja lisäosumiinkin, mutta sen sijaan Venäjä iski tasoituksen, kun varsinaista peliaikaa oli pelaamatta enää pari minuuttia.
Ottelun alku sujui Venäjän hienoisessa hallinnassa. Suomi ei saanut syöttöpeliään toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla ja ote oli Venäjän hallussa. Suomi puolusti kuitenkin kurinalaisesti ja pystyi muutaman otteeseen pelaamaan palloin terävästi Venäjän puolustuslinjan taakse, mutta ilman tulosta. Tauolle mentiinkin lukemissa 0-0.
– Alku oli vähän vaikea, mutta kun piti puolustaa hyvin, me myös teimme sen, päävalmentaja Stephen Ward kertasi.
– Meillä on nopeita pelaajia ja se näkyi jälleen, saimme hyvin pelattua palloa linjan taakse, mutta maalit jäivät puuttumaan. Venäjä hiukan kuitenkin hallitsi ensimmäistä jaksoa, mutta tilanne oli varmaan tauolla aika oikeutettu.
Toiselle jaksolle Suomi tuli uudella ilmeellä ja sai pelin painopisteen siirrettyä selkeästi Venäjän päätyyn. Paine toi myös tulosta, kun Lappalainen siirsi Suomen johtoon.
Tappioasemassa Venäjä nosti peliään, mutta Suomen puolustus kesti hyvin ja vastahyökkäyksissä oli piillä ratkaisun avain.
– Kaksi kertaa olimme yksin maalivahtia vastaan, mutta ei… Toinen maali olisi tappanut pelin, Ward harmitteli.
Lopulta tuli kylmä suihku, kun Venäjän kapteeni Georgi Makhatadze laukoi suoraan vapaapotkusta tasoituksen.
– Puolustimme kaikkiaan todella hyvin. Keskuspuolustus pelasi erittäin hyvin ja keskikentän keskusta auttoi puolustamisessa. Tasoitusmaali oli sitten sellainen, ettei sille oikein voinut mitään.
Kaiken kaikkiaan Ward näki Suomen pelissä paljon hyviä merkkejä, vaikka voiton menettäminen jäikin kaivelemaan.
– Kokonaisuutena tämä oli hyvä suoritus ja joukkueessa on todella hyvä henki. Olemme menneet monessa asiassa eteenpäin, eikä pelaajia voi moittia. Liian pettynyt tähän tulokseen ei pidä olla. Se kertoo kuitenkin paljon – ja on hyvä merkki – että pelaamme Venäjää vastaan 1-1 ja pukukoppi on täynnä pettyneitä pelaajia, Ward korosti.
– Nyt illalla alkaa heti palauttelu ja lauantaina on jo seuraava ottelu, johon meidän pitää olla taas valmiita.
Suomi kohtaa lauantaina karsintaturnauksen isäntämaa Belgian.
(Lähde: Palloliitto)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Jättimäinen pettymys! Helmareiden unelma kaatui viime metreillä
- HJK:lle karmea nöyryytys – europelit vaarassa katketa lyhyeen
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Katso: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Miika Nuutinen reagoi HJK:n nöyryyttävään selkäsaunaan: ”Täysi painajainen”
- Lionel Messi teki jälleen yhden ennätyksen MLS-liigassa. Meneekö tuossa itsekin jo laskuissa sekaisin?
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- Suurseura löylytti Ilvestä! Yhdeltä pelaajalta hurjat tehot