Cristiano Ronaldo on saavuttamassa jotain uskomatonta, mutta juhlan ylle on ilmaantunut tummia pilviä.

Ronaldo iski uransa 970:nnen maalin, kun miehen edustama Al Nassr kaatoi keskiviikkona Al Ahlin saudiliigassa maalein 2-0. Tuhannen maalin rajapyykki alkaa olla jo todella lähellä.

Ronaldolle ja saudeille on ollut hieman ongelmallista, ettei mies ole maaleistaan huolimatta kyennyt vielä voittamaan saudiliigaa – onhan Ronaldo kuitenkin sarjan ylivoimaisesti hehkutetuin tähti.

Nyt pahat kielet kertovat, että Ronaldolle ja Al Nassrille järjestellään mestaruutta jo hyvinkin tökeröin keinoin. Asiaan on ottanut kantaa aiemmin Al Ahlin Ivan Toney ja nyt tuoreeltaan niin ikään Al Ahlin Merih Demiral.

– Tuomarointi täällä on täysin sairasta. Päätökset suosivat joka kerta Al Nassria. Heitä pusketaan joka vuosi kohti mestaruutta, Demiral sanoi ottelun jälkeen, Demiral sanoi.

Ronaldolta syytökset eivät ole jääneet huomaamatta. Mies otti asiaan kantaa pelin jälkeen.

– Tämä ei ole mitään sotaa eikä tällainen tee hyvää sarjalle. Kaikki valittavat, kaikki ne sosiaalisen median julkaisut… Ronaldo sanoi Fabrizio Romanon mukaan.

– Me taistelemme voitoista, mutta tämä tällainen ei ole jalkapalloa. Ihan kaikkea ei pitäisi sallia ja aion puhua tästä kauden päätteeksi.

– Niin moni valittaa, haukkuu tuomareita, kirjoittaa sosiaaliseen mediaan… Tämä ei ole Saudi Pro Leaguen tavoite. Meidän pitäisi pysäyttää tuollainen toiminta, jos haluamme kilpailla Euroopan parhaiden sarjojen kanssa.

Fabrizio Romano

@FabrizioRomano
🚨 Cristiano Ronaldo: “I see many bad things. Many players complain, speak about referees, post on social media…

…this is NOT the goal of the Saudi Pro League. We should stop this if we want to compete with the best European leagues”.

Ronaldo oli aiemmin tänä vuonna lakossa, kun hänen mielestään Al Nassria ei vahvistettu uusilla hankinnoilla tarpeeksi. Yhä absurdimman tilanteesta tekee se, että Saudi-Arabian valtio omistaa PIF-rahastonsa kautta sarjan neljä suurinta seuraa: Al Nassrin, Al Hilalin, Al Ahlin ja Al Ittihadin.

LUE MYÖS: