Voiko Lionel Messi voittaa taas MM-kisat? Näin vastasi Ousmane Dembélé
Ranskan tähtihyökkääjä Ousmane Dembélé sanoo, että Lionel Messin Argentiina on kykeneväinen uusimaan maailmanmestaruutensa.
Messi, 38, johdatti Argentiinan MM-kultaan neljä vuotta sitten ja päätti maansa 36 vuotta jatkuneen odotuksen.
Tuolloin finaalissa kaatui juurikin Dembélén, 29, Ranska, joka on Argentiinan ohella yksi suosikeista myös tämän vuoden kisoissa.
Messi ja Dembélé pelasivat yhdessä Barcelonassa vuosina 2017-2021, joten ranskalaistaituri on nähnyt lähietäisyydeltä, mihin kahdeksankertainen Ballon d’Or -voittaja pystyy. Dembéleltä kysyttiin Marcan haastattelussa, voiko Messi johdattaa Argentiinan toiseen peräkkäiseen maailmanmestaruuten.
– Tietysti. Hän voi voittaa minkä pokaalin tahansa. Näin jo Barcelonassa, mihin hän pystyy, vastasi Dembélé.
Tätä nykyä Dembélé edustaa Paris Saint-Germainia, joka on voittanut Mestarien liigan kahdesti putkeen, kun taas Messi on siirtynyt Yhdysvaltoihin Inter Miamin riveihin. Argentiinalaistähti on väistämättä uransa ehtoopuolella, mutta Dembélén mukaan ikä ei vaikuta Messin pelaamiseen
– Se ei muuta mitään. Hän on paras pelaaja, jonka olen koskaan nähnyt. Paras pelaaja, jonka jalkapallo on ikinä nähnyt. Hän on yhä äärettömän vaarallinen. Häntä on vaikea pysäyttää edes 38-vuotiaana. Hän saattaa olla sen ikäinen, mutta hänellä tulee aina olemaan samat ominaisuudet. Meidän on oltava varovaisia hänen kanssaan, koska hän on täysin kykeneväinen voittamaan mestaruuden taas.
– Kisoissa on monia suosikkeja. Se (suosikin asema) ei tarkoita jalkapallossa enää mitään.
– Tässä turnauksessa on monia voittajasuosikkeja. Ranska on päässyt kahdella viime kerralla finaaliin, joten olemme joukkue, jota tarkastellaan valtavan suuren paineen alla. Mutta me keskitymme tavoitteeseemme. Meidän on hoidettava lohkopelimme, ennen kuin voimme miettiä neljännes- tai puolivälieriä.
Ranska pelaa kisoissa samassa lohkossa Senegalin, Irakin ja Norjan kanssa, kun taas Argentiinan vastustajina ovat Algeria, Itävalta ja Jordania.
LUE MYÖS
- FC Interin avainpelaajan tulevaisuus auki: ”Odotellaan työtarjouksia”
- FC Inter -kapteeni naljaili Teemu Pukille ja Alexander Ringille – ”Ei ole yhtään mulkkua jätkää”
- Puolustaja vahvisti SuomiFutikselle jättävänsä AC Oulun: ”Koen tarvitsevani uusia haasteita”
- FC Inter on Suomen mestari! Ottelun lopussa mielenkiintoinen näky
- Glen Kamara osui ensimmäistä kertaa QPR-paidassa – nousi sankariksi
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Lionel Messi teki historiaa – tähän ei ole pystynyt kukaan muu
- Euroopan- ja maailmanmestari palasi eläkkeeltä: Maali ja ottelun paras pelaaja
- LIVESEURANTA: FC Inter voittaa Veikkausliigan mestaruuden – HJK pelasi tasan!
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
