Analyysi: Miksi ei ole olemassa hyviä jalkapalloelokuvia?

Kun jalkapalloaiheinen elokuva, futisfilkka, ilmestyy, vastassa on tiheän kamman odotusjärjestelmä. Vakavia jalkapallodraamoja arvosteltaessa katsojat valittelevat, että ne eivät ole realistisia.

Viimeksi tällä viikolla yhteisöpalvelu X:ssä saavutti miljoona lukijaa kommentti, jossa parjattiin 1970 MM-kisoista kertovaa Brazil 70: The Third Star -sarjaa.

– On käsittämätöntä, että elokuvissa tai sarjoissa ei ole olemassa hyvää jalkapallokohtausta. Urheilulaji, jota on yksinkertaisesti mahdotonta jäljitellä fiktiossa, portugalinkielisessä julkaisussa kirjoitettiin.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

Kritiikki sisältää vastustusta, koska oma laji esitetään vääränlaisena. Vähänkään oudot potkutekniikat sun muut tuntuvat samalta kuin joku vieras puuttuisi henkilökohtaisiin asioihin.

Futisfilkkojen rakenteellinen ongelma piilee siinä, että katsojat tulevat teatteriin hyvin erilaisista lähtökohdista.

Untuvikolle jalkapallon selittämiseen ei ole tilaa. Selonteko säännöistä ja historiasta vaatisi sellaisen kokovartalokuvan, etteivät elokuvan saumat sitä usein kestä.

Futisfanista ei kuitenkaan tunnu luontevalta edes se, että agentti luettelee Real Madridin tähtihankinnalle seuran voittamia pokaaleita suoraan paperista niin kuin Goal II:ssa.

Tarua ihmeellisempää

Jännityselokuvien mestari Alfred Hitchcock sanoi kerran, että liian mehukas alkuasetelma kääntyy herkästi elokuvaa vastaan, jos odotukset eivät täyty. Samalla tavalla jalkapallo on jo itsessään niin jännittävää, että siitä on paha enää panna paremmaksi.

Jalkapallossa toteutuu draamassa oleellinen ristiriita: se on ehdotonta mutta päättyy usein kolmeen pisteeseen.

Varmasti Brasiliassa joku tälläkin hetkellä, vastausta saamatta, jossittelee, olisiko kotikisoissa 2014 voinut käydä toisin, jos Neymar ei olisi loukannut selkäänsä Kolumbiaa vastaan.

Lue myös: Näkökulma: Neymar suhtautuu pakkomielteisesti perintöönsä – onko hänellä sitä? (5.7.2022)

Futisfilkkojen loppuratkaisuihin on kaksi vaihtoehtoa ja molemmissa on omat puutteensa. Joko päähenkilö saa haluamansa — ennustettavaa — tai ei — pettymys. Sama se on tietysti myös toimintaelokuvissa, mutta niissä katsojaa kiinnostaa, miten hahmot saavuttavat tavoitteensa.

Top Gun: Maverickissa toimii, että vanhalla F-14-hävittäjällä taistellaan Su-57-koneita vastaan. Iskuryhmä A:ssa sankari pötkii pakoon, vaikka hänen pitää retuuttaa mukanaan etsivää käsiraudoista.

Futisfilkoissa ei pelaajalle eikä joukkueelle voi kummoista estettä pystyttää, koska katsoja tunnistaisi sen mahdottomuuden.

Katsoja tietää liian hyvin, mitä viheriöllä voi tapahtua ja mitä ei. Ei joukkue voi voittaa, jos siltä puuttuu maalivahti tai kärjessä hyökkää 55-vuotias kehäraakki. Jos näin joskus tapahtuukin, se on ikimuistoista vain, koska se tiedetään todeksi.

Elokuvateatterissa katsojan tieto tuo tuskaa.

Juuso Kilpeläinen

Kirjoittaja on elokuvakriitikko. Hän kirjoitti alustustekstit kevään uutuuskirjaan Katse kuvien taakse – Suomalaisten elokuvien kritiikkejä Film-O-Holicissa neljältä vuosikymmeneltä (Kita).