Tasapelien ilta Veikkausliigassa – IFK Mariehamn yhä kärjessä
Kuva: Juha Tamminen
Kaikki Veikkausliigan neljä kärkijoukkeutta pelasivat tasapelin tänään. Näin asetelmat mitalitaistelussa ovat ennallaan.
HJK johti pitkään kotonaan IFK Mariehamnia vastaan, mutta Aleksei Kangaskolkka tasoitti loppunumeroiksi 1-1 pelin 78. minuutilla.
SJK oli kahdesti kotonaan tappiolla FC Lahtea vastaan, mutta nousi Billy Ionsin maalilla tasoihin 87. minuutilla. Myös Ilves oli pitkään tappiolla HIFK:ta vastaan, mutta Lauri Ala-Myllymäki iski 1-1-tasoituksen rangaistuspotkusta 86. minuutilla.
Häntäpään taistelussa HIFK sai siis pisteen Ilvekseltä. Niin sai myös Inter, joka jäi kotonaan PS Kemin kanssa maalittomaan. HIFK on yhä kaksi pistettä edellä.
IFK Mariehamn jatkaa kärjessä 55 pistellä, HJK:lla on 54, SJK:lla 53 ja Ilveksellä 52 pistettä. Myös VPS nousi ainakin teoriassa mitalitaisteluun voitettuaan PK-35:n 2-1, sillä on nyt 50 pistettä, kun jäljellä on kaksi ottelukierrosta.
Ilveksen Lauri Ala-Myllymäki ei ollut tyytyväinen tulokseen Tampereen Tammelassa.
– Tämä oli menetetty kaksi pinnaa. Dominoimme pitkiä aikoja peliä, mutta HIFK taisteli hienosti, kuten he aina taistelevat. Maanantaina sitten HJK:ta vastaan, nämä ovat aivan mahtavia pelejä päästä pelaamaan, Ala-Myllymäki sanoi IS TV:n haastattelussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn