Tottenhamilla minikriisi: ”Edessä on meille massiivinen peli”
Kuva: Getty Images
Tottenham on aloittanut kauden vahvasti ja on vain pisteen päässä Valioliigan kärkisijasta. Silti joukkue on nyt neljän ottelun voitottomassa putkessa.
Lauantaina vastaan tulee Leicester, joka on parantanut viime viikkoina peliään koko ajan. Viiden viime pelin saldo on joukkueella 3-1-1.
Tottenhamin kapteenina Liigacupissa viikolla toiminut Eric Dier haluaa, että joukkue palaa nyt voittojen tielle.
– Edessä on massiivisen iso peli. Sillä on suuri merkitys molemmille joukkueille. Kaikkien katseet ovat nyt siinä ottelussa Dier sanoo.
– Viime kaudella taistelimme mestaruudesta heidän kanssaan. He voittivat meidät kotikentällämme ja se oli yksi ratkaiseva tekijä, että jäimme jälkeen.
Dierillä on Tottenhamin paidassa jo 98 ottelua. Hän siirtyi seuraan 2014 Sporting Lissabonista.
– Enpä tiennytkään, että olen jo niin lähellä 100 ottelun rajapyykkiä, siitä tulee varmasti hieno hetki minulle. Pari vuotta sitten en olisi todellakaan uskonut, että olisin nyt tässä tilanteessa. Haluan silti kehittyä edelleen ja pelata joka vuosi yhä paremmin, Englannin maajoukkueeseenkin noussut 22-vuotias keskikenttäpelaaja sanoo.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille