Ennätyssumma valmisteilla – Real Madrid harkitsee ManU-tähden ulosostohintaa
Kuva: Getty Images
Real Madrid pyrkii nyt lujittamaan joukkuettaan hinnasta viis, ennen kuin UEFA:n siirtokielto tulee lopullisesti voimaan. Real Madrid on valittanut päätöksestä ja toivoo, että valituksen käsittelyssä menee vielä sen verran aikaa, että seura ehtii tehdä viimeiset hankinnat ennen siirtokieltoa.
Real Madrid on jo pidemmän aikaan elätellyt toiveita Manchester Unitedin maalivahti David De Gean hankkimisesta. Kaiken piti olla jo selvää kesällä 2015, mutta lopulta tarvittavia dokumentteja ei saatu toimitettua hallinnolliselle taholla ja siirto kariutui.
Sen jälkeen De Gea teki rahakkaan jatkosopimuksen ManU:n kanssa, mutta Real Madrid ei ole vielä luovuttanut espanjalaisvahdin suhteen.
Marcan mukaan De Gean ulosostohinta on tällä hetkellä reilu 60 miljoonaa euroa, ja mikäli joku seura haluaa De Gean napata, joutuu se pulittamaan täyden ulosostohinnan. De Gea on pelannut tällä kaudella kahta ottelua lukuun ottamatta kaikki Manchester Unitedin ja Espanjan maajoukkueen ottelut.
Jos De Gea liikahtaisi tuolla summalla johonkin suuntaan, olisi se suurin maalivahdista maksettu summa, sitten Gianluigi Buffonin, joka siirtyi Parmasta vuonna 2001 Juventukseen nykykurssin mukaan 38,4 miljoonalla eurolla.
Real Madrid are considering meeting the £52m release clause in the contract of Manchester United goalkeeper David de Gea. (Source: MARCA)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta

- KuPS vahvistuu hyökkääjällä