Kuvalinkki: Syyllistyikö Cristiano Ronaldo todella katalaan temppuun Mestarien liiga -ottelussa?

Real Madridin iltapuhde Puolassa ei sujunut ruusuisesti keskivikkoiltana. Legia Varsova varasti kotikentällään Real Madridilta pisteen 3-3-tasapelillä. Ilta ei ollut myöskään Real-tähti Cristiano Ronaldolle ruusuinen.
Ronaldo syötti ottelussa Gareth Balen avausmaalin vain 57 sekunnin jälkeen, mutta muuten portugalilaistähti oli varjojen mailla. Lisäksi Ronaldon väitetään viimeisten kuvatodisteiden perusteella talloneen Legian pelaajan päälle maalin edessä.
Kuvista näkyy, että Ronaldo on ainakin todella lähellä astua Legian pelaajan päälle maalin edessä. Lisäksi Legian maalivahti viittoo tuomarin suuntaan siihen malliin, että teko olisi voinut olla jopa tahallinen.
Tilanteesta ei vihelletty vapaapotkua, eikä Ronaldo saanut tilanteesta minkäänlaista rangaistusta. Joko tilanne on mennyt täysin erotuomarilta ohitse tai kuvakaappaukset näyttävät pahemmalta kuin todellisuudessa tilanne oli.
UEFA:lla on mahdollisuus rankaista Ronaldoa tilanteesta vielä jälkikäteen.
Katso kuvat tilanteesta täältä (metro.co.uk).
Lähteet: 101greatgoals, Sport-english, Metro.co.uk
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenin lento jatkuu – jälleen tasapisteissä Bayern Münchenin kanssa
- Draamaa Veikkausliigassa – HJK iski voittomaalin 92. minuutilla
- Kriisissä olevan Saksan suurseuran luottopelaaja kritisoi valmentajan pelitapaa – tuloksena sakot ja pudotus B-joukkueen harjoituksiin
- PSG-pomo kiistää Lionel Messin syytökset epäkunnioituksesta MM-kisojen jälkeen
- Teemu Pukki maalinteossa sarjakärkeä vastaan
- Juventus teki absurdin oman maalin – ”Yksi hulluimmista mitä olen nähnyt”
- Saksa esitteli uuden maajoukkuevalmentajansa: ”Minulla ei ole aikaa kehitellä jotain, joka veisi muutaman vuoden”
- Inter Miamille huippu-uutisia cup-finaalin alla – Leo Messi sittenkin pelikunnossa
- AS Roman uusi pelaaja loukkaantuu jatkuvasti – Mourinho kummasteli: ”Vaikea ymmärtää”
- Glen Kamara ensimmäistä kertaa avauksessa Leedsissä – tällaiset tilastot Kamaralle kirjattiin
- Tuore maailmanmestari jäi työttömäksi ja harkitsee uransa lopettamista: ”Annoin kaiken mahdollisen jalkapallolle”
- Kriisissä olevan Saksan suurseuran luottopelaaja kritisoi valmentajan pelitapaa – tuloksena sakot ja pudotus B-joukkueen harjoituksiin
- Glen Kamara ensimmäistä kertaa avauksessa Leedsissä – tällaiset tilastot Kamaralle kirjattiin
- Lukas Hradeckyn Bayer Leverkusenin lento jatkuu – jälleen tasapisteissä Bayern Münchenin kanssa
- Juventus teki absurdin oman maalin – ”Yksi hulluimmista mitä olen nähnyt”
- Bayern München tuhosi vastustajansa Bundesliigassa – Harry Kane iski tolkuttomat tehot
- Cristiano Ronaldo yltynyt hurjaan maalivireeseen – portugalilaistähti näpäytti epäilijöitään: ”Se ei ole totta”