Chelsean hurja meno jatkuu – kymmenes voitto putkeen: hylkiö iski voittomaalin!
Kuva: Getty Images
Chelsea otti keskiviikkona jo kymmenennen peräkkäisen voiton Valioliigassa ja johtaa sarjaa yhä kuudella pisteellä ennen Liverpoolia ja Arsenalia.
Sarjajumbo Sunderland harasi tiukasti vastaan, mutta siirtohuhujen keskellä oleva Cesc Fabregas iski ottelun ainoan maalin.
Sunderland oli tasoittaa ottelun lopussa, mutta Thibaut Courtois venyi huipputorjuntaan.
– Meillä oli paikkoja tappaa peli jo aikaisemmin, lopulta Thibault pelasti meidät tasapeliltä, manageri Antonio Conte sanoi seuran nettisivuilla.
– Ei ole helppoa voittaa kymmenen kertaa peräkkäin, joten olen ylpeä pelaajistani. Tässä liigassa ei ole yhtään helppoa peliä, joka ottelussa on taisteltava viimeiseen asti saadakseen kolme pistettä.
Voittoputkensa aikana Chelsea on kukistanut päävastustajistaan Manchester Cityn, Tottenhamin ja Manchester Unitedin. Lauantaina joukkue kohtaa Crystal Palacen vieraissa, parhaillaan on menossa tiukka otteluruuhka, jonka aikana reiluun kolmeen viikkoon tulee peräti kuusi liigaottelua.
– Nyt on pysyttävä yhtä keskittyneenä, sillä lauantaina on edessä jälleen tiukka ottelu. Haluamme päästä vuodenvaihteen peleihin hyvistä asemista.
Cesc Fabregasin siirtymistä tammikuussa muihin maisemiin on pidetty varmana. Hän ei ole saanut managerilta peliaikaa ja pelasi nyt vasta kolmannen kerran avauskokoonpanossa onnistuen maalinteossa.
– Olen todella iloinen hänen puolestaan. Cescillä on ollut loistava asenne koko ajan, vaikka tämä oli vasta hänen kolmas ottelunsa avauskokoonpanossa. Hän on hyvä esimerkki koko joukkueelle, Conte kehui.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn