David Moyes väittää: ”Manchester United on menettänyt perinteensä!”
Manchester Unitedissa pahasti epäonnistunut Sunderlandin luotsi David Moyes väittää, että United on menettänyt Sir Alex Fergusonin luoman perinteensä.
Sunderland ja Moyes matkustavat tänään Old Traffordille, mistä Moyes sai potkut 2014.
– Manchester Unitedilla on ollut perinteisesti brittimanageri, eikä seuran traditioihin kuulu huseerata pelaajamarkkinoilla. Nyt nuo perinteet ovat tuhoutuneet, Moyes sanoo BBC:n mukaan.
– Mutta he ovat nyt valinneet tuollaisen tien. Se oli seura, joka nautti perinteistään, ei silloin ennen ollut tarvetta kilpailla kaikkien muiden kanssa pelaajamarkkinoilla. Rahaa käytettiin harkiten ja vain tarvittaessa, hyviin pelaajiin, Moyes sanoo.
– Sir Alex Ferguson teki ainoastaan järkeviä pelaajakauppoja.
Omasta lyhyestä pestistään Unitedissa Moyes on edelleen hiukan katkera.
– Minua kohdeltiin epäreilusti, en saanut riittävästi aikaa. Yritimme silloinkin tehdä kovia hankintoja, ykköstähtäimessä oli Gareth Bale ja olisimme halunneet myös Toni Kroosin ja Cesc Fabregasin.
– Sen enempää pelaajia ei ollut tarkoitus hankkia. Mitä järkeä olisi ollut hankkia 7-8 pelaajaa, kun joukkue oli juuri voittanut mestaruuden, Moyes kysyy.
– Viime vuosina Unitediin on tullut paljon pelaajia, aika moni heistä on epäonnistunut.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- HJK:n Viljamaa ottaa jättiaskeleen urallaan – siirto Juventukseen
- Kiinan presidentti saattoi katsoa KuPSin ottelua
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Analyysi tuo esiin epämiellyttäviä totuuksia Leo Waltan siirtospekulaatioista
- Kuva Italian alasarjatuomarista levisi maailmalla – miehet ovat rynnänneet katsomoihin
- Juuri nyt: KuPSin Otto Ruoppi siirtyy Bundesliigaan
- Lähde: Huuhkajien keskikenttäpelaajaa on estetty siirtymästä Englantiin
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Karim Benzema suuttui ja meni lakkoon – seura yrittää korjata tilanteen
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Huuhkajien Ville Koski siirtyy Espanjan La Ligaan