HIFK jatkosopimukseen Veikkausliigan kaksinkertaisen maalikuninkaan kanssa
Kuva: Juha Tamminen
HIFK ja Juho Mäkelä solmivat yhden vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Mäkelä pelasi viime kaudella HIFK:ssa 28 liigaottelua, joissa ulkomaillakin upean uran luonut 33-vuotias maalintekijä heilutti verkkoa kahdeksan kertaa. Mäkelä oli kahdeksalla maalilla HIFK:n paras maalintekijä yhdessä Pekka Sihvolan kanssa.
– Loistavat fiilikset. Kausi päättyi lokakuussa ja siitä lähti neuvottelut käyntiin. Molemmilla oli halu jatkaa yhteistyötä. HIFK:n yhteisö otti minut viime kaudella todella lämpimästi vastaan, Mäkelä kertoo HIFK:n verkkosivuilla.
– Päättynyt kausi jätti itselle hieman hampaankoloon ja kovan motivaation sekä näytönhalun ensi kautta varten. En ollut tyytyväinen kokonaisuuteen ja parannettavaa jäi. Se motivoi minua valtavasti, Mäkelä toteaa.
33-vuotias Mäkelä siirtyi IFK-paitaan viime kaudeksi Vaasan Palloseurasta, jossa hän teki 16 liigamaalia. Mäkelä on edustanut Veikkausliigassa aikaisemmin VPS:n lisäksi HJK:ta, IFK Mariehamnia ja SJK:ta. Kaksi kertaa Veikkausliigan maalipörssin voittanut Mäkelä on pelannut Veikkausliigassa yhteensä 227 ottelua ja tehnyt niissä kunnioitettavat 98 maalia.
– Päävalmentaja Antti Muurinen teki selväksi heti kauden jälkeen, että olen yksi palanen hänen palapelissään. Se on tärkeätä, että valmentaja haluaa sinut joukkueeseen. Siitä on hyvä rakentaa tulevaisuutta. Meillä on paljon yhteistä ja positiivista historiaa Antin kanssa. Loppukausi näytti sen, mihin tämä joukkue pystyy Antin johdolla. Saimme siitä hyviä esimerkkejä, kuten voitot sarjan kärkikolmikosta, Mäkelä kehuu.
– Loppukausi osoitti sen, että pystymme voittamaan kenet tahansa. Se kertoo paljon siitä potentiaalista, joka tässä joukkueessa on. Ei ole mitään estettä sille, ettei meillä olisi sellainen joukkue kasassa, jolla voidaan tehdä ensi kaudella todella kovia juttuja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilveksen 18-vuotias lupaus vaihtaa seuraa
- Sarjanousija TPS vahvistuu HJK:n jättiläisellä
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle