Huhut vahvistuvat: Arsenal haluaa vahvistusta mestaruustaistoon – tähtäimessä EM-kisojen tähtipelaaja
Kuva: Getty Images
Arsenal on aloittanut kautensa vahvasti ja on Valioliigassa neljäntenä, kolme pistettä perässä sarjaa johtavaa Chelseaa. Arsenal-käskijä Arsene Wenger on The Sunin mukaan valmis vahvistamaan joukkuettaan tammikuun aikana.
Brittilehden mukaan Wenger haluaa West Hamin tähtipelaaja Dimitri Payet’n, joka loisti Ranskan paidassa viime kesän EM-kisoissa. Ehtona siirtoneuvotteluille on kuulemma se, että Arsenal on yhä mukana mestaruustaistossa, kun siirtoikkuna aukeaa.
Wenger on tunnettu maanmiehensä Payet’n ihaillijana. Managerivelho oli yksi ensimmäisistä, joka noteerasi laiturin taidot, kun Payet pelasi vielä St. Etiennessä vuosina 2007-2011.
Payet ei varmasti ole tyytyväinen West Hamin alkukauteen, sillä perinteinen lontoolaisseura on vasta 16., pisteen verran karsijan paikan yläpuolella. Se tarkoittaa myös sitä, ettei West Hamilla ole välttämättä varaa luopua tähdestään, jonka kanssa seura teki pitkäaikaisen jatkosopimuksen viime kesänä.
Huhujen mukaan West Ham on jopa harkinnut uuden jatkosopimiuksen tekemistä Payet’n kanssa, jotta 29-vuotias laitalinkki pysyisi ”Hammersissa”. Nykyisellä sopimuksella Payet tienaa 125 000 (148 600 euroa) puntaa viikossa.
Tällä hetkellä Payet’n markkina-arvo on korkeimmillaan, 30 miljoonaa euroa Transfermarktin mukaan. Arsenal saattaa silti joutua pulittamaan tammikuussa selvästi vielä enemmän, mikäli se haluaa ranskalaistähden.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron