Ross Barkleylta karmea sikataklaus: ”Ross on hyvä jätkä”
Kuva: Getty Images
Evertonin ja Liverpoolin maanantain paikallisottelu äityi paikoin tulikuumaksi. Pahin tilanne oli Ross Barkleyn karmaiseva taklaus suoraan Liverpoolin Jordan Hendersonin nilkkaan.
Ottelun tuomari Mike Dean päästi jostain ihmeen syystä Barkleyn keltaisella kortilla, vaikka hän tuli Hendersonin nilkoille todella rajusti ja täysin jalkapohjat edellä. Ottelun jälkeen Henderson ei kuitenkaan kantanut kaunaa.
– Hän pyysi tilannetta anteeksi. Olihan se myöhäinen taklaus, mutta tunnen Rossin hyvin, hän on hyvä jätkä, Henderson sanoi BBC:n mukaan.
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp ei myöskään käynyt mitenkään erityisen kuumana, varmasti siksi, että kuin ihmeen kaupalla Henderson ei loukkaantunut tilanteessa.
– Näin sen kerran jälkikäteen, se oli ihan selvä tapaus. Ottelu oli erotuomarille hankala. Mielestäni Barkley oli tilanteessa todella onnekas ja Henderson oli tilanteessa todella onnekas.
Evertonin Ronald Koeman myönsi saman asian.
– Ross oli todella onnekas, ettei saanut punaista korttia.
On selvää, että FA:n kurinpitovaliokunta tutkii vielä tapauksen, ja Barkley saanee jälkisanktion tilanteesta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa