TPS:n kokenut paluumuuttaja: ”Mä pelaan silloin, kun Mikko ei jaksa”
Kuva: Juha Tamminen
TPS kertoi torstaina, että seuran oma kasvatti 31-vuotias Mika Ääritalo palaa raitapaitaan kaksivuotisella sopimuksella. Ääritalo pelasi edellisellä kaudella Veikkausliigaa KuPS:ssa.
Ensi kaudella sarjataso on Ykkönen, mutta Ääritalon mukaan tarkoitus ei ole silti tulla sarjaporrasta alemmas jäähdyttelemään.
– Ihan hyvä tilanne uran kannalta. Kroppa kestää hyvin ja pystyisin pelaamaan liigatasolla, vaikka viime kaudella tehojen puolesta jäi parannettavaa. Minulla on vielä annettavaa Tepsille. Täällä on saanut viettää monta hyvää vuotta, ja toivottavasti ensi vuonna saisimme sen palkinnon, jonka tämä seura ansaitsee, Ääritalo kertoo maltilliseen tapaansa SuomiFutis.com-sivustolle.
Ääritalo oli lähellä tulla jo viime kaudeksi takaisin Turkuun, mutta jatkoi lopulta uraansa vielä Veikkausliigassa. Nyt paluun mahdollisti kokonaisvaltainen paketti, johon kuuluu muun muassa liikunnanohjaajan opinnot.
Kysyttäessä Ääritalolta TPS:n merkitystä hänelle itselleen, vastaus tulee salamannopeasti.
– TPS on minulle selkeä ykkönen. Ei mikään muu seura ole lähelläkään.
Viime kaudella TPS:n suora nousu Veikkausliigaan jäi yhdestä pisteestä kiinni. Nuori joukkue hävisi lopulta nousukarsinnassa naapuriseura FC Interille.
Ääritalo tuo TPS:n pukukoppiin roppakaupalla kokemusta ulkomaita myöten. Veikkausliigassa ”Ärtsi” on pelannut yli 250 ottelua, joista yli 200 nimenomaan Palloseurassa. Ääritalon mukaan maltti on valttia ensi kaudella.
– Katsoin pari peliä, joissa TPS kämmäsi. Siinä oli ehkä sellaista yli-innokkuutta, vähän sellaista, että nyt kaikki on kivaa ja hyökätään vain. Kyllä niistä rangaistaan aina, tasosta riippumatta. Emme tarvitse muuta kuin malttia. Joukkue on vuoden vanhempi, jolla on allaan hyvä kausi, siitä on helppo jatkaa.
Ääritalo ei suinkaan ole vielä TPS:n iäkkäin pelaaja, sillä valmennuspuolelle pikkuhiljaa siirtyvä Mikko Hyyrynen, 39, on jatkamassa ainakin osittain myös pelaajauraansa vielä ensi kaudella.
Siitä ei vielä ole varmuutta, kuinka monta peliä Hyyrynen tulee pelaamaan, mutta hän on ainakin käytettävissä, jos tarve vaatii. Hyyrynen oli viime kaudella Palloseuran paras maalintekijä Ykkösessä 14 osumallaan.
Tuleeko teillä Hyyrysen kanssa verinen kilpailu peliajasta?
– Mä pelaan silloin, kun Mikko ei jaksa, Ääritalo sanoo ja repeää nauruun.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Veikkausliiga kaudella 2026
- Virallista: Real Madrid vaihtaa valmentajaa
- Virallista: IF Gnistan sopimukseen SJK:sta tutun topparin kanssa
- Expressen: Ruotsalaistoppari siirtymässä KuPSiin
- Virallista: Hyökkääjä jättää AC Oulun – sopimus purettu
- FotbollDirekt: Djurgården hylkäsi tarjouksen Matias Siltasesta
- Paikallismedia: HJK:n jättänyt Georgios Kanellopoulos herättää kiinnostusta Kroatiassa
- Ilmari Niskasen Exeter jäi jyrän alle FA Cupissa – Manchester City latoi tauluun kymmenen maalia
- KuPS sopimukseen maalivahdin kanssa: ”Kovempaa kilpailua pelipaikasta ei tästä maasta löydy”
- FotbollDirekt: Allsvenskanin suurseura ei ole enää Otto Ruopin kintereillä
- FotbollDirekt: Djurgården hylkäsi tarjouksen Matias Siltasesta
- Expressen: Ruotsalaistoppari siirtymässä KuPSiin
- Paikallismedia: HJK:n jättänyt Georgios Kanellopoulos herättää kiinnostusta Kroatiassa
- Virallista: Hyökkääjä jättää AC Oulun – sopimus purettu
- Virallista: IF Gnistan sopimukseen SJK:sta tutun topparin kanssa
- KuPS sopimukseen maalivahdin kanssa: ”Kovempaa kilpailua pelipaikasta ei tästä maasta löydy”
- Ilmari Niskasen Exeter jäi jyrän alle FA Cupissa – Manchester City latoi tauluun kymmenen maalia