Yllätyshankinta HJK-sopimuksestaan: ”Vain väliporras ulkomaille!”
Kuva: Juha Tamminen
Kaksi kautta Rovaniemen Palloseuraa edustanut 25-vuotias Juha Pirinen siirtyy HJK:n riveihin, siirrosta kerrottiin viime viikolla.
Pirisen siirto oli monelle yllätys.
– Kyllähän minulla on ajatuksena koko ajan se, että pääsen jalkapallossa uralla eteenpäin. Jos Suomessa johonkin seuraan pitää mennä, niin juuri HJK:ssa on loistavat mahdollisuudet kehittyä ja menestyä, Pirinen sanoo Valkeakosken Sanomille.
– Kova työnteko, usko omaan itseensä on palkittu. Toisaalta en ole vielä siinä määränpäässä, johon haluan päästä eli ulkomaille. HJK on sinne hyvä väliaskel, Pirinen korostaa.
Pirinen aloitti pääsarjauransa 17-vuotiaana Hakassa, mistä hän siirtyi Tampere Unitedin kautta MYPA:aan. Rovaniemelle Pirinen siirtyi MYPA:sta kaudeksi 2015.
– Olen myöskin osannut ottaa tietoisia valintoja, etten ole jäänyt paikoilleni. Haka-vuoden jälkeen esimerkiksi lähdin Myllykoskelle ja siitähän tuli tosi hieno kausi minulle. Sen
jälkeen monikaan ei olisi lähtenyt Rovaniemelle asti pelaamaan, mutta menin, koska Juha Malinen valmensi RoPSia, Pirinen kertoo.
(Lähde: Veikkausliiga)
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa