Huuhkajien johdolle kovaa kritiikkiä: ”Edustavat maataan istumalla baarissa”
Huuhkajien johtohenkilöt saivat ruotsalaisen Fotbollskanalenin jutussa kovaa kritiikkiä käytöksestään Abu Dhabin leirillä. Ruotsalaistoimittajien mukaan suomalaisjohto oli juonut alkoholia maajoukkueen edustusasuissa.
Suomi voitti upeasti maanantaina Marokon Abu Dhabin leirin ensimmäisessä harjoitusottelussa maalein 1-0. Toiminta jalkapallokentän ulkopuolella on kuitenkin herättänyt pahennusta.
– Samana päivänä, kun Suomella oli ollut peli, maajoukkueen johtohenkilöstöä istui hotellimme belgialaisessa pubissa ja joi kaljaa maajoukkueverkkareissa. Sama homma eilen. He istuivat uima-altaalla ja joivat olutta maajoukkuevermeissä, TV4:n toimittaja Andréas Sundberg sanoi Fotbollskanalenin jutussa.
– Näyttää todella ammattitaidottomalta edustaa maataan istumalla baarissa ja juomalla alkoholia, Sundberg jatkoi.
Ruotsalaistoimittaja Olof Lundhin mukaan oluenjuonti edustusasussa ei ole sopivaa käytöstä.
– Pitäkää ruotsalaisia tosikkoina tai ette, mutta ihmettelen, että neljä tai viisi suomalaispomoa istuu pöydässä juomassa olutta iltapäivällä. On selvää, että olutta voi ottaa, mutta minusta on outoa, jos niin tehdään maajoukkueen asuissa, Lundh paheksui.
Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”