KOMMENTTI: ”Siirtoikkunan tolkuton hype – Messi nähty Sauvosaaressa”
Kuva: Getty Images
Jalkapallon eurooppalainen siirtoikkuna sulkeutuu tänään. Toistaiseksi ei ole nähty mitään valtavia kauppoja, tuskin nähdäänkään.
Sen sijaan tämä on etenkin brittimedian klikkausten kulta-aikaa. Olisipa mielenkiintoista laskea, kuinka paljon vaikkapa The Sun, Metro ja Daily Mail ovat suoltaneet siirtohuhuja kuluneiden viikkojen aikana. Ja joskus jälkikäteen laskea, kuinka moni niistä osui kohdilleen. Vahvasti veikkaan, ettei osumaprosentti ole ihan valtava.
Toki jokainen media – me mukana – uutisoimme näitä huhuja, mutta jonkinlainen edes ohut pohja niillä pitää olla. Toisin on Brittein saarilla. Jos edes auttavasti jonkun pelaajan (tai hänen isoäitinsä) näköinen kekkeruusi on nähty heilumassa lähelläkään jonkin seuran stadionia, alkaa mylly pyöriä. Ja se ei pysähdy, hype on tolkuton. Muutamia ”uutisia” voisi hyvin verrata siihen, jos suomalaismedia uutisoisi, että Lionel Messi on nähty Kemin Sauvosaaressa…
No, ehkä joku brittilehti tämänkin vihjeen tästä vielä ehtii poimia ennen kuin siirtoikkuna sulkeutuu klo 1.00 yöllä Suomen aikaa.
Totta kai spekulointi on aina hauskaa, ei siitä mihinkään pääse. Mutta kun se vyöryy päälle tällaisella volyymilla, on todella hankala erottaa, missä on perää ja missä ei. Se ei ole kenenkään etu.
Mutta tämä on osa brittiläistä jalkapallokulttuuria. Ei joulun ja uudenvuoden otteluruuhkassakaan mitään järkeä ole, mutta silti se on perinne, josta siellä pidetään kiinni. Jos media ei hypettäisi olemattomia huhuja, brittifanit olisivat todennäköisesti äärimmäisen pettyneitä – heiltä olisi viety osa elämää. Briteissä kaveriporukat perustavat jopa Transfer Deadline Day -kisastudioita – mikä on todellisuudessa tietenkin vain tekosyy lähteä kavereiden kanssa kittaamaan kaljaa ja syömään roskaruokaa.
Toistaiseksi 20 Valioliigan seuraa ovat hankkineet tammikuun aikana yhteensä 34 pelaajaa. Se ei ole kovin paljon. Merkittävin siirto on Gabriel Jesusin tulo Manchester Cityyn, mutta siitä oli sovittu jo viime kesänä.
Kärkijoukkueista Tottenham, Liverpool ja Manchester United eivät ole hankkineet ketään, Chelsea, Arsenal ja Manchester City yhden pelaajan kukin. Tammikuun siirtoikkuna on putoamista pelkäävien seurojen paniikkinappulan hakkaamisen aikaa. Ja se on ymmärrettävää, koska talouskuilu Valioliigan ja Championshipin välillä on suurempi kuin Englannin kanaali.
Valioliigan viiden viimeisen seuran joukosta löytyvätkin neljä eniten kauppoja tammikuussa tehnyttä seuraa: Hull on hankkinut toistaiseksi kuusi pelaajaa, Swansea, Sunderland ja Middlesbrough kolme mieheen. Poikkeus viiden viimeisen joukossa on Crystal Palace. He ovat hankkineet vasta kaksi pelaajaa. Mutta heillä onkin Big Sam Allardyce, joka pitäisi todennäköisesti PS Keminkin Valioliigassa…
LAURI HOLLO
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio