Lontoolaisseuralta katkeraa tilitystä – ”Olisimme halunneet tehdä hänestä esimerkin”
Kuva: Getty Images
West Hamissa tähtiaseman saavuttaneen Dimitri Payet´n siirto Marseilleen on varmistunut. Hän siirtyy Ranskaan 25 miljoonan punnan (30 milj. euroa) siirtosummalla.
Lontoolaisseuran puheenjohtaja David Sullivan kertoo, että hän halusi pelaajan jäävän. Sullivan olisi halunnut näyttää Payet´n avulla, että kukaan pelaaja ei ole seuraa suurempi.
– Haluaisin selventää, että meillä ei ole taloudellista tarvetta myydä parhaita pelaajiamme. Päätös Payet´n myymisestä tehtiin managerin toiveesta ja joukkueen yhtenäisyyden puolesta. Tarkalleen ottaen minä ja johtoryhmä olisimme halunneet pelaaja jäävän, jotta olisimme voineet tehdä hänestä esimerkin, Sullivan sanoi BBC:n mukaan.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja liittyi West Hamiin juuri Marseillesta 10,7 miljoonan punnan siirtosummalla (12,5 milj. euroa) vuonna 2015.
Ensimmäisellä kaudellaan Lontoossa Payet loisti. Hän teki 12 maalia ja oli ehdolla vuoden pelaajaksi. Hänelle tehtiin viiden ja puolen vuoden sopimus helmikuussa 2016.
West Hamin manageri Slaven Bilic kertoi tammikuun alussa, että ranskalainen ei halua enää pelata seurassa.
Aluksi lontoolaiset eivät halunneet myydä miestä, mutta keskikenttämies Robert Snodgrassin hankinta Hull Citystä todennäköisesti helpotti myyntipäätöstä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa