Real Madridin supertähti lopetti siirtohuhut, ainakin ensi kesään asti
Kuva: Getty Images
Real Madrid kaatoi keskiviikkoiltana Sevillan Copa del Reyn neljännesvälierän ensimmäisessä osaottelussa maalein 3-0. Real Madridin sankari oli paljon parjattu James Rodriguez, joka viimeisteli kaksi osumaa.
Rodriguez on ollut viime kesän siirtoikkunasta asti yksi puhutuimmista nimistä siirtomarkkinoilla. 25-vuotias kolumbialainen on jäänyt vähemmälle peliajalle Los Blancosissa, ja mies itsekin jo huhuili mahdollisesti siirrosta tammikuun siirtoikkunan aikana.
Sevilla-voiton jälkeen Rodriguez kuitenkin lopetti huhupuheet ainakin ensi kesään asti. Rodriguez on huhuissa yhdistetty muun muassa Chelseaan, joka myi jo ennen siirtoikkunan aukeamista samalla pelipaikalla viihtyvän Oscarin Kiinaan.
– Kaikki meidän joukkueessamme haluavat pelata, ja joskus meillä on vaikeampia aikoja, mutta nyt minulla alkaa uusi vuosi ja aion pysyä Madridissa, Rodriguez sanoi Marcalle.
Rordiguezin puheet kertovat kuitenkin siitä, että kesän siirtoikkunan aikana on jälleen uusi tilanne. Real Madridin kannalta tammikuun siirto olisi ollut todella haastava, sillä seura on siirtokiellossa, eikä se olisi voinut korvata Rodriguezia tammikuun aikana.
– Haluan vain pelata hyvin, kun saan mahdollisuuden. Haluan tehdä hyviä asioita, kuten tänään, kun autoin joukkuetta maaleilla, Rodriguez totesi.
Ensi kesänä tilanne on toinen, ja huhujen mukaan Real Madrid on jo miettinyt paikkaavansa Rodriguezin Tottenhamin 20-vuotiaalla superlupaus Dele Allilla, lue aiheesta lisää tästä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille