Shefki Kuqi korosti valmennusryhmän roolitusta: ”Pitää olla vastuu tekemisestään”

FC Interin päävalmentaja Shfeki Kuqi kertoi valmennusryhmästään seuran järjestämässä lehdistötilaisuudessa maanantaina. Kuqi on itse päässyt kokoamaan valmennusryhmänsä, ja tärkeintä uudessa valmennusryhmässä on roolitus.
Kuqin valmennusryhmään kuuluu Jani Meriläinen, jonka vastuulla on maalivahtivalmennus sekä joukkueenjohto, John Allen, joka valmentaa B-junioreita ja toimii edustusjoukkueen ja nuorten joukkueiden linkkinä. Lisäksi ryhmään kuuluvat apuvalmentaja Fabricio Piccareta, tekninen johtaja Vesa Mäki sekä fysioterapeutti Eduardo Rodriguez.
– Hyvät lähtökohdat. Olen saanut oikeat ihmiset tähän mukaan. Valmennusryhmässä on erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia. Haluan antaa jokaiselle (valmennusryhmässä) oman roolin ja omat tehtävät, itse yritän olla enemmän taustalla, Kuqi kertoi.
Kuqi painotti roolituksen merkitysta ja sitä, että jokaisella on oma vastuualue.
– Ehkä aikaisemmin on ollut enemmän sitä, että yritetään tehdä kaikkea. Minulle tärkeintä on se, että kaikilla on nyt oma rooli, ja jos jokin menee pieleen, niin jollain on aina vastuu siitä tekemisestään.
– Jos jokin ei toimi, niin kyllä minä siitä sanon sitten, mutta toisaalta, jos ja kun jokin toimii, niin annan myös kiitosta, Kuqi jatkoi.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Oliver Antman kiinnostaa Belgian suurseuroja
- HJK-hyökkääjä lainalle toiseen Veikkausliigan seuraan
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”