VPS jyräsi cup-voiton: ”Oikein hyvä onnistuminen”

Kuva: Juha Tamminen
Vaasan Palloseura pääsi heti voiton makuun Respect Suomen Cupissa, kun Kakkoseen viime kauden päätteeksi tippunut FC Jazz kaatui selkein lukemin 5-1 lauantaina.
VPS:n valmennusjohto piti esitystä suhteellisen ehjänä.
– Hyvä fiilis on. Teimme paljon asioita, joita olemme käyneet tammikuussa läpi. Vastustaja yritti pelata ja tarjosi hyvän vastuksen. Olemme kiitollisia, että pääsimme pelaamaan hyvän pelin tähän vaiheeseen. Aina on asioita, joilla vastustaja yrittää meidän pelisuunnitelmaamme häiritä, mutta kyllä tänään homma meni aika hyvin käsikirjoituksen mukaan. Nyt pyritään korjaamaan niitä juttuja, mitä pelistä nousi esiin, kommentoi VPS:n valmentaja Jani Sarajärvi.
KuPSista ”Vepsuun” täksi kaudeksi siirtynyt laituri Juha Hakola vastasi joukkueensa toisesta maalista. Hakola pääsi käyttämään hyväksi Jazzin puolustajan virheen, ja tuikkasi alaspäin syötetyn pallon takakulmaan.
Hakola oli ennen kaikkea tyytyväinen täyteen pistepottiin.
– Tämä oli eka virallinen peli ja cup-matsi, niin onhan se tärkeää saada pisteitä heti alussa. Meidän taktiikkamme oli heti lähteä prässäämään kovaa, eikä vastustaja päässyt paineen alta pois. Onnistuimme hyvin, laiturina tunnin verran viilettänyt Hakola luonnehti.
– On totta kai kiva päästä maalintekijätilastoihin, mutta tärkeintä oli, että Vepsu voitti. Hyvät fiilikset on, ensimmäisen maalinsa VPS-paidassa iskenyt Hakola jatkoi.
(Lähteet: VPS:n nettisivut ja Veikkausliiga.com)
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- KuPS vieraili Islannissa – Konferenssiliigassa harmittava tulos
- Veikkausliigan karsinta alkoi – avausosassa selvä voittaja!
- Lionel Messi: Uusi sopimus!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Useita murskajaisia – näin pelattiin Mestarien liigassa
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Ennakkopaketti Konferenssiliigan otteluun Breiðablik-KuPS: Mistä näet pelin, valmentajien kommentit
- Ennakkopaketti liigakarsintaan TPS-KTP: Mistä näet pelin, kommentit
- HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
- Rafa Benítez tekemässä historiallisen valmentajasopimuksen
- ÖT: Niklas Vidjeskog kommentoi lähtöään Jarosta – ”Mielestäni se oli epäkunnioittavaa”
- Vedonlyöjä.comin simulaatio: KuPS on jo lähes varma Veikkausliigan mestari
- Hämmentävä ottelu: HJK suli karmealla tavalla!
- Aftonbladet: Suomen maajoukkue vahvistuu – Ruotsista uusi pelaaja
- Eurovastustaja närkästyi Arsenalin toiminnasta – teki valituksen Uefalle
- Draamaa Veikkausliigan mestaruustaistossa