Etelä-Afrikan maajoukkueen valmentajaksi kovia nimiä tarjolla
Kuva: Getty Images
Etelä-Afrikan jalkapalloliitto SAFA on saanut kymmenittäin hakemuksia maajoukkueen päävalmentajan paikasta. Liitolla saattaa olla edessä valinnan vaikeus, sillä listalla on muutama erittäin kovan luokan tekijä.
– Saimme yli 60 hakemusta maajoukkueen päävalmentajan paikasta. Osa hakijoista on Roberto Mancini, Giovanni Trapattoni, Hassan Shehata, Hugo Broos, Muhsin Ertugral, Samson Siasia, Lothar Matthäus ja Bernd Schuster. Osalla hakijoista on parhaillaan sopimus voimassa, joten heidän nimiään ei voida mainita tässä vaiheessa, SAFA kertoi tiedotteessaan.
Listalta nousee esiin ainakin entinen Manchester Cityn ja Inter Milanin valmentaja Mancini, joka jätti työnsä milanolaisjoukkueessa juuri ennen kauden alkua. Hän on ollut kesän lopulta asti ilman pestiä.
Neljässä eri maassa mestaruuksia voittanut Trapattoni jätti edellisen pestinsä vuonna 2013, kun hän lähti Irlannin maajoukkueen peräsimestä. 77-vuotiaan italialaisen veri vetää edelleen valmentamaan.
Bayern Munchen -legenda Matthäusin edellisestä valmentajapaikasta on kulunut vielä muutama vuosi enemmän. Hän valmensi vuoden ajan Bulgarian maajoukkuetta vuosikymmenen alussa.
Real Madridin kauden 2007-08 mestaruudesta muistettu Schuster ei ole aiemmin toiminut maajoukkueen käskyttäjänä, mutta omaa 15 vuoden taustan päävalmentajan tehtävistä.
Lähde: Goal
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen