Hallitseva Veikkausliigan mestari hankki uuden ykkösmaalivahdin – sai tarjouksia myös Euroopasta
Kuva: Juha Tamminen
IFK Mariehamn on tehnyt virolaisen maalivahdin Andreas Vaiklan, 19, kanssa kolmen vuoden pelaajasopimuksen. Vaikla siirtyy Veikkausliigan hallitsevaan mestariin Allsvenskanin IFK Norrköpingistä.
Vaikla kuuluu Viron A-maajoukkueryhmään ja hän pelasi viime kaudella 13 Allsvenskan-ottelua ja kaksi Mestarien liigan karsintaottelua. Vaikla halusi vaihtaa maisemaa ottaakseen askeleen eteenpäin urallaan.
– Hän jättää Norrköpingin, koska haluaa ottaa askeleen eteenpäin ja nousta ehdottomaksi ykkösmaalivahdiksemme. Jaamme tämän tavoitteen hänen kanssaan.
– Norrköping tarjosi hänelle jatkoa ja Andreaksella oli tarjouksia myös Euroopasta, mutta hän valitsi lopulta meidät. Se tuntuu hienolta, että hän näkee tulevaisuutensa meidän kanssamme, IFK Mariehamnin seurajohtaja Peter Mattson kertoi seuran tiedotteessa.
IFK menetti kauden päätteksi kultaa seuralle torjuneen ykkövahtinsa Walter Viitalan Tanskaan, joten uuden maalivahdin rekrytointi on ollut siitä asti päällä.
– Vaikla on mielestäni pelaaja, jolla on selkeät hyvät ominaisuudet ja paljon potentiaalia. Olemme valinneet tarkkaan seuraajaa Viitalalle ja sen takia on vienyt hiukan aikaa tehdä sopimus Vaiklan kanssa. Nyt tuntuu kuitenkin erittäin hyvältä, että meillä on uusi maalivahti, Mattson iloitsi.
Lähde: IFK Mariehamn
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin