Nähdäänkö Huuhkajissa toppariveljespari tulevaisuudessa? ”En pidä mahdottomana ajatuksena”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajiin murtautunut Sauli Väisänen on aiemmin toivonut pelaavansa joskus A-maajoukkueen topparina veljensä Leon kanssa. Leo Väisänen valmistautuu lyömään itsensä läpi ensi kaudella RoPS:ssa.
19-vuotias RoPS-toppari sai ensikosketuksensa Veikkausliigaan viime kaudella HJK:n ja PK-35 Vantaan riveissä.
Nuorempi Väisänen haluaa tulevalla kaudella nousta avauskokoonpanon pelaajaksi Rovaniemellä, vaikka harjoituskausi ei ole sujunut toivotusti. Väisänen liittyi RoPS:n vahvuuteen loppiaisena ja on sen jälkeen joutunut olemaan poissa joukkueen toiminnasta sairastelun vuoksi.
– Vaikea harjoituskausi hankaloittaa valmistautumista, mutta avauskokoonpanon paikka on tavoitteeni. Sain pelata viime syksynä liigaa ja se menikin ihan hyvin. Se oli arvokasta kokemusta ja auttaa minua varmasti tulevalla kaudella. Tiedän, mitä on tulossa, Väisänen kertoo Veikkausliigan nettisivuilla.
Muutto Helsingistä Rovaniemelle oli nuorelle miehelle iso päätös.
– Tietysti helsinkiläispoika ensin hieman epäröi, kun kuulee Rovaniemestä. Mietin asiaa futiksen kannalta ja peliaikani olisi todennäköisesti jäänyt HJK:ssa vähäiseksi. En siis pelännyt tarttua mahdollisuuteen, Väisänen sanoo.
Toinen selkeä tavoite nuoremmalla Väisäsellä on murtautua Pikkuhuuhkajiin eli Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen. Tulevaisuudessa häämöttää myös pelaaminen isoveljen kanssa Suomen A-maajoukkueessa.
– Miksei, en minäkään sitä mahdottomana ajatuksena pidä. Pelaisi ainakin kemia.
– Liikkeessä näytämme kuulemma hyvin samanlaisilta. Olemme molemmat melko hyviä avaamaan peliä pallollisena. Kyllä me aika saman tyyppisiä pelaajia olemme, Väisänen vertaa itseään isoveljeensä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista