Suttonin valmentaja ei ollut tyytyväinen piirakansyöntiepisodiin Arsenal-ottelussa
Kuva: Getty Images
Arsenal voitti maanantai-iltana viidennen sarjatason Sutton Unitedin FA Cupissa ja eteni kilpailun seuraavalle kierrokselle.
Suttonin pääsy näin pitkälle kilpailussa on saanut viime viikkoina paljon mediahuomiota. Toinen huomiota herättänyt asia on ollut joukkueen kakkosmaalivahti Wayne Shaw.
43-vuotias ja lähes 150-kiloinen Shaw on erikoinen näky FA Cupin viidennellä kierroksella, jossa yleensä pelaavat vain ammattilaisseurat ja -pelaajat.
Arsenal-ottelun aikana kamerat kuvasivat Shaw’ta syömässä piirakkaa kesken pelin vaihtopenkillä. Eräs vedonlyöntiyhtiö oli jopa tarjonnut kertoimia kyseisen tilanteen tapahtumiselle.
Suttonin valmentaja Paul Doswell ei ollut piirakkaepisodin suuri ystävä.
– Se ei näytä meitä kovin hyvässä valossa. Waynesta on tehty tällainen superstara hänen painonsa vuoksi ja minusta hän haki tempullaan hieman lisää julkisuutta. En voi olla varma, mutta se ei yllättäisi minua, Doswell kertoi toimittajille ottelun jälkeen.
Selviytyminen FA Cupin viidennelle kierrokselle jää joukkueen historiaan ikiajoiksi, mutta Doswell sanoo, että odottaa jo paluuta arkeen.
– Tämä on ollut hieno aikaa seuralle, mutta henkilökohtaisesti olen tyytyväinen, että tämä päättyy. Palaan tyytyväisenä takaisin normaaliin elämääni.
Voit katsoa videon tapahtuneesta alta. Jos et näe, voit katsoa sen täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jorginho ottaa yhteen jättisuositun poptähden kanssa: ”Ilman faneja et olisi mitään”
- Antaako Argentiina muille tasoitusta erikoisessa MM-kenraalissa?
- Huuhkajat-pelaaja avasi maalitilinsä
- ”Todellinen ammattilainen” – Bundesliigan jätti solmi tärkeän jatkosopimuksen
- Mitä ihmettä? Valioliigalle jopa seitsemän Mestarien liiga -paikkaa
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”