Viisi suomalaisseuraa sai rahalahjoituksen Euroopan jalkapalloliitto UEFAlta
Kuva: Getty Images
UEFA on jakanut 150 miljoonaa euroa seuroille, jotka päästivät pelaajiaan viime kesän EM-kisoihin ja niitä edeltäneisiin karsintoihin.
Kaiken kaikkiaan 641 seuraa 54 eri maasta vastaanottaa lahjoituksen. Rahalahjoitus tehdään solidaarisuussopimuksen perusteella, joka solmittiin, koska seurajoukkueet usein valittavat ajasta, jonka heidän pelaajansa viettävät maajoukkueiden matkassa.
Karsintaotteluissa rahaa jaettiin siten, että seura jonka pelaaja on nimetty karsintaotteluun saa 3536 euroa.
Itse EM-kisoissa ns. ykköskategorian seurat saivat 7321 euroa pelaajaa ja päivää kohden. Kakkoskategorian seurat 4821 euroa ja kolmannen kategorian seurat 2410 euroa.
Viisi suomalaisseuraa sai osansa näistä korvauksista. HJK sai isoimman potin noin 90 000 eurolla. SJK toiseksi isoimman n. 55 000 euroa. FC Lahti sai noin 13 000 ja IFK Mariehamn sekä KuPS hieman alle 10 000 euroa.
Eniten näitä korvauksia UEFAn lukujen mukaan sai Juventus, jolle maksettiin lähes 3,5 miljoonaa euroa. Englantilaisista seuroista eniten solidaarisuusrahaa saivat Liverpool (3,39 milj. euroa) ja Tottenham 3,07 milj. euroa).
Lähde: UEFA
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin