Arsenal-toppari romutti lopullisesti seuransa Mestarien liigan jatkohaaveet
Kuva: Getty Images
Arsenalilla oli lähes mahdoton tehtävä, kun se isännöi Bayern Münchenia Mestarien liigan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen toisessa osaottelussa. Arsenalin unelmat kaatuivat lopullisesti Laurent Koscielnyn lennettyä ulos punaisen kortin myötä toisella puoliajalla.
Bayern vei avausottelun 5-1, joten Arsenalilta vaadittiin kotikentällä melkoista venymistä, jotta jatkopaikka olisi ollut mahdollinen.
Arsenal aloitti vahvasti, kun Theo Walcott vei 20. minuutilla isännät johtoon. Tauolle mentiin 1-0-lukemista, joten toisella puoliskolla Arsenalin olisi täytynyt tehdä kolme maalia.
Toinen puoliaika alkoi kuitenkin surkeasti. Koscielny rikkoi 53. minuutilla rankkarialueen sisällä, josta vihellettiin Bayernille rangaistuspotku. Koscielny sai tilanteesta keltaisen kortin, mutta toppari otti heti perään vielä suoran punaisen kortin epäurheilijamaisesta käytöksestä.
Robert Lewandowski toi vieraat tasoihin pilkulta, jonka jälkeen Arsenalin jatkohaaveet olivat enää teoreettiset. Arjen Robben vei 68. minuutilla vieraat 2-1-johtoon, eikä sen jälkeen jatkajasta ollut enää epäselvyyttä.
Bayern järjesti lopulta vielä kunnon maalijuhlat miehen ylivoimalla. Douglas Costa osui kerran ja Arturo Vidal kahdesti. Loppulukemat olivat samat kuin avausottelussa eli 5-1 Bayernille, joka jatkaa puolivälieriin yhteismaalein 10-2.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä