Barcelonan entinen teinitähti muistelee – vertailut Lionel Messiin eivät auttaneet
Evertonista AC Milanissa lainalla pelaava Gerard Deulofeu oli aikoinaan FC Barcelonan akatemian suurimpia lupauksia.
Deulofeun hyvät näytöt Barcelonan kakkosjoukkueessa 2010-luvun alussa saivat huomiota ympäri Eurooppaa, ja hänen odotettiin nousevan edustusmiehistön vakiokaartiin isojen supertähtien rinnalle.
Espanjalaislaiturin läpimurto antoi kuitenkin odottaa itseään, ja Deulofeun ura on tuntunut pyörivän lainapesteistä toiseen.
23-vuotias laituri kertoi Forza Milanille ajastaan Barcelonassa ja siitä, miten häntä verrattiin jo nuorena katalonialaisjoukkueen supertähteen Lionel Messiin.
– Loppujen lopuksi siitä oli enemmän haittaa kuin hyötyä minulle. Kaikki ne ylistykset nostivat Barcelonan fanien odotukset aivan liian korkealle. On vain yksi Messi.
Deulofeu siirtyi vakituisesti Barcelonasta Evertoniin kesällä 2015. Espanjan suurjoukkue halusi kuitenkin takaisinosto-option kasvattinsa sopimukseen, ja monet lähteet uskovat Barcelonan käyttävän optionsa ensi kesänä.
Barca-kasvatti on pelannut tällä kaudella yhdeksässä Serie A:n ottelussa, joista hänellä on saldona yksi maali ja kolme maalisyöttöä.
Lähde: Sport English
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa